AAMUPÄIVÄ:Työryhmä melkein kokonaisuudessaan kasassa. (Ohjaus, dramaturgia, valot, lavastus, puvustus, ja tuotanto). Kävimme läpi uunituoreen esitysdramaturgian kohtaukset ääneen lukien ja niistä keskustellen. Ratsi oli innoissaan esityksen tarjoamasta mahdollisuudesta vuoden 2009 teatteriin- ulos 80-luvun synkästä postmodernismista. Rakkaudettomuudesta, rakkauden mahdollisuuteen.
ILTAPÄIVÄ: Jatkoimme aamupäivästä kesken jäänyttä kohtausten läpi kahlaamista. Me Askilaiset sekä Ratsi. Lisäksi kävimme läpi myös kevään rutiineja, aikatauluja ja pelisääntöjä.
Päivän päätteeksi saimme pikakurssin ja kertauksen tekstilähtöisen ohjauksen perusteisiin.
Hyvä päivä. Oli hienoa kuulla että Ratsi näki käsikirjoituksessa ne asiat ja vähän ennemmän kuin mitä olimme sen rikkonaiseen rakenteeseen pyrkineet sisään upottamaankin (jonkinlaisen kaaren) , ns. päähenkilön, väittämän ja tyylilajin.
Tuntuu hyvälle jäädä Joululomalle kun ollaan jo näin pitkällä. Tästähän tulee esitys, perkele!
-Roni-
maanantai 15. joulukuuta 2008
keskiviikko 10. joulukuuta 2008
DEMOKUVAT 2 - Päivä kaupungilla
Linja-autossa on tunnelmaa, matkalla kohti keskustaa.
Sörnäisissä mentiin maan alle.
Myös maan alla oli tunnelmaa.
Ruokailua Kaivopihan opiskelijaravintolassa.
Vasemmassa laidassa oikea helmi. Tämän kuvan otti Tanja Turpeinen.
Ruokailun jälkeen maisteltiin sanoja.
Pikkuveli, isoveli ja venäläinen, tai ukrainalainen, serkku.
Ruokailun jälkeen luettiin rautatieasemalla.
Ja sitten me laulettiin.
Päivän päättyessä olo oli jokseenkin sanoinkuvaamaton.
Kuvat: Mirva Anjala
Lisää julkisuutta!
Joku näköjään aloittanut keskustelun aiheesta Suomi24:een:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000005&conference=4500000000001385&posting=22000000040026149
Toni J.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000005&conference=4500000000001385&posting=22000000040026149
Toni J.
Välitilinpäätös, Yvonne
Maailma on valloitettu (ainaski osa) ja käsikirjoitus koottu yksiin kansiin. Dramaturgian ryhmä rakensi tänään valmiiksi yhdenlaisen maailman, jossa koko ryhmän tuottama materiaali soljuu ja lojuu ja hioo toisiaan vieläkin kovemmiksi timanteiksi. Yritimme olla tukehtumatta joululounaan sillien selkäeviin.
Hyvä tyypit! Me ollaan super! Olitte päässy lehteen:)
-meiju
Hyvä tyypit! Me ollaan super! Olitte päässy lehteen:)
-meiju
Huomio herätetty!
HS.fi
http://lukijoidenkuvat.hs.fi/kuvat/uutiskuvat/27357/#top
Vartti-lehti:
http://www.vartti.fi/artikkeli/16d78e2d-6239-4a09-9856-960c3f40cabd
Terv. Sari
http://lukijoidenkuvat.hs.fi/kuvat/uutiskuvat/27357/#top
Vartti-lehti:
http://www.vartti.fi/artikkeli/16d78e2d-6239-4a09-9856-960c3f40cabd
Terv. Sari
Keskiviikko 10.12.08 - 'Yhdeksän Waltaria aiheuttamassa hämminkiä'
Yhdeksän waltaria valtasi helsingin julkisen liikenteen. Kaikki mustiin pukuihin pukeutuneena ja Sinuhe kainalossa. Kävelimme jonossa pituusjärjestyksessä ja aina bussia, junaa, metroa odotellessa luimme Sinuhea itseksemme rivissä, pituusjärjestyksessä edelleen. Julkisessa luimme hetken, sitten lauloimme Sininen yö, jonka jälkeen jaoimme flyereita ja kävelimme jonossa ulos. Julkisten lisäksi lauloimme myös kompassilla muutamaan otteeseen ja rautatieasemalla lähtölaiturilla (siellä paras kaiku). Lounaan söimme kaivopihan Unicafessa, jossa ruuan jälkeen lauloimme ja jaoimme flyereita ennen kuin poistuimme. Lounaan jälkeen suunnistimme uudestaan rautatieasemalle.
Aiheutimme ihmisissä iloa, surua, !"#:tusta ja hämmennystä ja varmasti paljon muutakin. Hauskaa oli! Keväällä uudestaan useaan otteeseen.
-Pyry
tiistai 9. joulukuuta 2008
Missä Mika luuraa?
Nyt on Vanhankaupunginlahti nähnyt yhdeksän Mikaa.
Waltari ja Sinuhe toivottivat kouluunsaapuvat tervetulleeksi järkkymättömällä olemuksellaan rautaesiripun yltä, herrasväki vietti aamupäiväänsä koulun ruokalassa vilinän ja vilskeen keskellä, me Waltarit levitimme Mikan sanomaa runonlausunnalla. Jälkeen jäi vain flyereita ja aulaan ajaton Waltarin olohuone sinapinkeltaisine seinineen ja tuhkakuppeineen: Mika kävi täällä.
Mustiinpukeutuneet Mikat kutsuivat ihmisiä seuraamaan päivän huipentumaa maisemaluokkien ikkunoista: "Älä katso Vanhankaupunginlahdelle klo 15.00".
Rakkaudesta palava mies roihusi Vanhankaupunginlahdella kolmelta.
Innokas, epätoivoinen, toivoinen, luova, onnellinen ja väsynyt.
Huomenna bussissa, metrossa, junassa, Rautatientorilla, Stockan kellon alla, Töölössä.. Helsingissä tapahtuu.
-EK-
Waltari ja Sinuhe toivottivat kouluunsaapuvat tervetulleeksi järkkymättömällä olemuksellaan rautaesiripun yltä, herrasväki vietti aamupäiväänsä koulun ruokalassa vilinän ja vilskeen keskellä, me Waltarit levitimme Mikan sanomaa runonlausunnalla. Jälkeen jäi vain flyereita ja aulaan ajaton Waltarin olohuone sinapinkeltaisine seinineen ja tuhkakuppeineen: Mika kävi täällä.
Mustiinpukeutuneet Mikat kutsuivat ihmisiä seuraamaan päivän huipentumaa maisemaluokkien ikkunoista: "Älä katso Vanhankaupunginlahdelle klo 15.00".
Rakkaudesta palava mies roihusi Vanhankaupunginlahdella kolmelta.
Innokas, epätoivoinen, toivoinen, luova, onnellinen ja väsynyt.
Huomenna bussissa, metrossa, junassa, Rautatientorilla, Stockan kellon alla, Töölössä.. Helsingissä tapahtuu.
-EK-
DEMOPÄIVÄ 1 - KUVIA
Sari ja Sininen yö.
Katariina ja Eikku - kulman kovimmat kundit.
Tanja ja Toni.
Henriikka ja Roni, dramaturgit työssä.
Kuvat: Mirva Anjala.
Aamiainen ja lounas
Waltarit lounaalla. Kuvat: Eikku Jalkanen.
Pariskunta aamiaisella.Taustalla ohjaaja Hannu Raatikainen.
Kuva: Mirva Anjala.
keskiviikko 3. joulukuuta 2008
Ehdotelma flyeriksi:
WALTARIT - työnimi
ti 3.3. klo 19.00
ENSI-ILTA/KANTAESITYS
to 5.3. klo 13.00 ja 19.00
pe 6.3. klo 13.00
ti 17.3. klo 19.00
ke 18.3. 19.00
to 19.3. 19.00
Metropolia Ammattikorkeakoulu, Tavi-talon teatterisali, Hämeentie 161
Rakkaudella Mikaan ja meihin, Mirva
tiistai 2. joulukuuta 2008
Tiistai 2.12.2008
Tänään dramaturginen prosessi eteni konkreettisen harppauksen; jakauduimme dramaturgeihin ja muuhun, demo- ja puffisuunnitteluryhmään.
Päivä käytettiin niin esityksen alustavan rungon kuin seuraavan viikon demojen työstämiseen. Päivän päätteeksi ryhmän kesken läpikäytiin ja jaettiin taidolla ja harkinnalla valikoitunut kohtausrunko, jota on hyvä lähteä työstämään yhteisvoimin eteenpäin seuraavassa, itse produktiojaksossa. Nyt on aika rauhoittaa pienryhmien työ, josta suuri sarka kuuluu tällä hetkellä kolmelle ryhmämme dramaturgille. Äänen, valon, liikkeen, musiikin, lavastuksen, rekvisiitan, puvustuksen, tuottamisen ym. prosessi muhii ja tulee käytännöksi joulutauon jälkeen. Hautomistauko on aina hyväksi, kun työstetään tuhansia ajatuksia.
Päivä piti sisällään myös keskustelua omista rooleista ryhmässä, eritoten ensi jaksolla. Vahvatahtoisessa, diversiteetiltään hyvin monipuolisessa ryhmässä ei voi välttää tunteiden kuumenemista ja ristiriitoja, mikä tulee välillä esiin ryhmätuokioissamme. Olemme tärkeän ja henkilökohtaisen - jokaiselle enemmän tai vähemmän intiimin äärellä, siis kuuluu luonnollisena osana taiteellisen työn piiriin, että erilaisten prosessoimistapojen kohdatessa syntyy myös kohtaamattomuutta. Haastavaa, mutta kaikkein rakkainta on juuri yhteistyö, yhdessäkulkeminen - dialogi.
Jo tässä vaiheessa voin ainakin itse huomata, miten 15 opiskelijan maailmat nivoutuvat yhä kiinteämmin toisiinsa; olemme matkalla kohti yhteistä, tavoite alkaa kirkastua, vaikkei tunne aina vastaisikaan tätä tosiasiaa. Minusta olemme kulkeneet jonkin matkaa ulos siitä hallitsemattomalta tuntuvasta ideoiden runsaudenpulasta, joka lahjakkaalla ja kirjavalla ryhmällämme on luonnollisesti tullut alussa vastaan. Sehän on prosessin luonnekin. Waltari on pysynyt mielekkäässä suhteessa mukana teemoissamme ja niiden sytyttäjänä, nyt on kaikkien kynnelle kykenevien syytä seurata ensi viikolla, mitä ja minkälaista ensimakua ja viitettä tulemme kevään produktiosta näyttämään; Saatamme näkyä katukuvassa, ihan missä päin tahansa kaupunkia. Olkaamme valppaina, silmät auki:)! Jatkoa luvassa...
Päivä käytettiin niin esityksen alustavan rungon kuin seuraavan viikon demojen työstämiseen. Päivän päätteeksi ryhmän kesken läpikäytiin ja jaettiin taidolla ja harkinnalla valikoitunut kohtausrunko, jota on hyvä lähteä työstämään yhteisvoimin eteenpäin seuraavassa, itse produktiojaksossa. Nyt on aika rauhoittaa pienryhmien työ, josta suuri sarka kuuluu tällä hetkellä kolmelle ryhmämme dramaturgille. Äänen, valon, liikkeen, musiikin, lavastuksen, rekvisiitan, puvustuksen, tuottamisen ym. prosessi muhii ja tulee käytännöksi joulutauon jälkeen. Hautomistauko on aina hyväksi, kun työstetään tuhansia ajatuksia.
Päivä piti sisällään myös keskustelua omista rooleista ryhmässä, eritoten ensi jaksolla. Vahvatahtoisessa, diversiteetiltään hyvin monipuolisessa ryhmässä ei voi välttää tunteiden kuumenemista ja ristiriitoja, mikä tulee välillä esiin ryhmätuokioissamme. Olemme tärkeän ja henkilökohtaisen - jokaiselle enemmän tai vähemmän intiimin äärellä, siis kuuluu luonnollisena osana taiteellisen työn piiriin, että erilaisten prosessoimistapojen kohdatessa syntyy myös kohtaamattomuutta. Haastavaa, mutta kaikkein rakkainta on juuri yhteistyö, yhdessäkulkeminen - dialogi.
Jo tässä vaiheessa voin ainakin itse huomata, miten 15 opiskelijan maailmat nivoutuvat yhä kiinteämmin toisiinsa; olemme matkalla kohti yhteistä, tavoite alkaa kirkastua, vaikkei tunne aina vastaisikaan tätä tosiasiaa. Minusta olemme kulkeneet jonkin matkaa ulos siitä hallitsemattomalta tuntuvasta ideoiden runsaudenpulasta, joka lahjakkaalla ja kirjavalla ryhmällämme on luonnollisesti tullut alussa vastaan. Sehän on prosessin luonnekin. Waltari on pysynyt mielekkäässä suhteessa mukana teemoissamme ja niiden sytyttäjänä, nyt on kaikkien kynnelle kykenevien syytä seurata ensi viikolla, mitä ja minkälaista ensimakua ja viitettä tulemme kevään produktiosta näyttämään; Saatamme näkyä katukuvassa, ihan missä päin tahansa kaupunkia. Olkaamme valppaina, silmät auki:)! Jatkoa luvassa...
27.11
Pahoitteluni torstain väliinjäämisestä, nyt merkintä siis hiukan myöhässä.
Torstain lavastuspäivä oli inspiroiva ja tuntui hyvältä tehdä konkreettista jatkuvien kelojen pyörittelyjen jälkeen.
Tehtävänä oli kuvata rautatienasemalla viisi henkilöä, jotka visuaalisesti tai atmosfääriltään voisivat esiintyä esityksessämme.
Ihmisten alkureaktiot vaihtelivat ahdistuksesta innostukseen mutta
tehtävän päätyttyä kaikki tuntuivat olevan samaa mieltä tehtävän kiinnostavuudesta.
Oli hauskaa huomata miten eri tavoin kuvattavat henkilöt valittiin ja kuinka ihmisiin otettiin kontaktia vai jäätiinkö vain etäisiksi tarkkailijoiksi.
Kaiken kaikkiaan hienoja kuvia.
Iltapäivällä esittelimme aiheemme Reijalle, joka vaati meitä perustelemaan
yksinkertaisesti valitsemamme kohtaukset.
Miten pelkistäminen onkaan vaikeaa.
Kuitenkin väitän että kyseenalaistus tekee meille vain ja ainoastaan hyvää.
Paljon löysää ja pintaotetta mielestäni löytyikin.
Peräänkuulutan keskustelun ja aiheen syventämistä.
lyhyesti
ytimekkäästi
ja
väsyneesti
Henriikka
Torstain lavastuspäivä oli inspiroiva ja tuntui hyvältä tehdä konkreettista jatkuvien kelojen pyörittelyjen jälkeen.
Tehtävänä oli kuvata rautatienasemalla viisi henkilöä, jotka visuaalisesti tai atmosfääriltään voisivat esiintyä esityksessämme.
Ihmisten alkureaktiot vaihtelivat ahdistuksesta innostukseen mutta
tehtävän päätyttyä kaikki tuntuivat olevan samaa mieltä tehtävän kiinnostavuudesta.
Oli hauskaa huomata miten eri tavoin kuvattavat henkilöt valittiin ja kuinka ihmisiin otettiin kontaktia vai jäätiinkö vain etäisiksi tarkkailijoiksi.
Kaiken kaikkiaan hienoja kuvia.
Iltapäivällä esittelimme aiheemme Reijalle, joka vaati meitä perustelemaan
yksinkertaisesti valitsemamme kohtaukset.
Miten pelkistäminen onkaan vaikeaa.
Kuitenkin väitän että kyseenalaistus tekee meille vain ja ainoastaan hyvää.
Paljon löysää ja pintaotetta mielestäni löytyikin.
Peräänkuulutan keskustelun ja aiheen syventämistä.
lyhyesti
ytimekkäästi
ja
väsyneesti
Henriikka
perjantai 28. marraskuuta 2008
Psykedeelisiä värikuvia ja tissit
Tanssisalissa oli jos jonkinmoisia sähköisiä vempeleitä pitkällä pöydällä. Kai Ansio vei meidät tänään projisoinnin ihmeelliseen maailmaan. Kävimme ensin läpi kierroksen, mitä kukakin on tehnyt ja kuinka paljon vai onko ollenkaan. Osa oli ränkläillyt vähäsen jotain, muutama vähän enemmän ja muutama ei juurikaan. Itse en tiedä laitteista juuri mitään, mutta jostain syystä osaan niitä aika ajoin käyttää. ”En tiedä mitään” taisi olla yleisin vastaus.
RGB:t, DVI:t, RCA:t, LVI:t, KGB:t ja NHL:t meni hiukkasen ohi. Myönnän, että keskittyminen ontui tänään pahemman kerran. Pitänee kerrata vielä itsekseen. Näitä asioita oppisi varmasti helpommin käytännön kautta. Hyvä näinkin päin, nyt niistä on edes joku muistijälki aivoissa.
Katsoimme videotykin erilaisia säätöjä, kuinka mikserillä voi leikkiä, ja mitä voi tehdä tietokoneohjelmilla. Psykedeelisiä kuvia, värejä, välkettä… Kaksi kuvaa pulpahti mieleen: takaseinään projisoitu hypnotisointiympyrä ja kaikkiin näyttämön seiniin sekä kattoon projisoidut aivoimpulssikuviot (en tiedä vielä mitä tuo tarkoittaa, mutta siis niin että kaikilla pinnoilla on sama kuvio, ollaan jossain sisällä).
Itse suhtaudun projisointiin vähän skeptisesti. Varsinkin videokuvan ja animaatioiden. Projisointia käytetään nykyään todella paljon, se on menettänyt mielestäni tehoaan ja sanoisin, että se on jopa melko kulunut juttu. Mutta, kuten Kaikin totesi, projisoinnin voi tehdä joko todella hienosti, tai sitten sillä voi pilata paljon.
Ehkä olen itse nähnyt pääsääntöisesti huonoa projisointia.
Tämä päivä varmasti selkenee viikonlopun aikana pienessä päässäni. Kunhan aivoimpulssini saavat jäsenneltyä kaiken ärsykemateriaalin.
Niin, ja tärkeimmät viimeiseksi:
1. Älä liikuttele videotykkiä kun se on kuuma!
2. Samalla piuhalla et saa vietyä valoa/kuvaa ja ääntä!
Viikonloppuja,
Eikku
RGB:t, DVI:t, RCA:t, LVI:t, KGB:t ja NHL:t meni hiukkasen ohi. Myönnän, että keskittyminen ontui tänään pahemman kerran. Pitänee kerrata vielä itsekseen. Näitä asioita oppisi varmasti helpommin käytännön kautta. Hyvä näinkin päin, nyt niistä on edes joku muistijälki aivoissa.
Katsoimme videotykin erilaisia säätöjä, kuinka mikserillä voi leikkiä, ja mitä voi tehdä tietokoneohjelmilla. Psykedeelisiä kuvia, värejä, välkettä… Kaksi kuvaa pulpahti mieleen: takaseinään projisoitu hypnotisointiympyrä ja kaikkiin näyttämön seiniin sekä kattoon projisoidut aivoimpulssikuviot (en tiedä vielä mitä tuo tarkoittaa, mutta siis niin että kaikilla pinnoilla on sama kuvio, ollaan jossain sisällä).
Itse suhtaudun projisointiin vähän skeptisesti. Varsinkin videokuvan ja animaatioiden. Projisointia käytetään nykyään todella paljon, se on menettänyt mielestäni tehoaan ja sanoisin, että se on jopa melko kulunut juttu. Mutta, kuten Kaikin totesi, projisoinnin voi tehdä joko todella hienosti, tai sitten sillä voi pilata paljon.
Ehkä olen itse nähnyt pääsääntöisesti huonoa projisointia.
Tämä päivä varmasti selkenee viikonlopun aikana pienessä päässäni. Kunhan aivoimpulssini saavat jäsenneltyä kaiken ärsykemateriaalin.
Niin, ja tärkeimmät viimeiseksi:
1. Älä liikuttele videotykkiä kun se on kuuma!
2. Samalla piuhalla et saa vietyä valoa/kuvaa ja ääntä!
Viikonloppuja,
Eikku
torstai 27. marraskuuta 2008
keskiviikko 26. marraskuuta 2008
Liikutus
Nyt täytyy kyllä tehdä pieni tunnustus. En muista yhtään, mitä tänään on tehty. Olin paikalla, muistaakseni äänessä lähes tauotta ja tauosta tuleekin mieleeni pieni välähdys juoksemisesta käytävää pitkin. Kävimme läpi uusia kohtausaihioita jatkaen siitä, mihin eilen jäimme. Annoimme ja saimme rakentavaa palautetta. Jakauduimme kahteen ryhmään: toinen askarteli audiovisuaalisen ja liikkeellisen materiaalin parissa, toinen tekstien. Nautin työskentelystä ensiksi mainitussa porukassa, kehoni huutaa liikettä, liikuttumista, liikuttamista. Välillä tuntuu, että lähden lentoon kaikkien niiden impulssien voimasta, mitä arvon opiskelijatovereideni ideoista kumpuaa. Olen onnellinen saadessani tulla kouluun joka aamu. En ole erityisen rakastunut Mika Waltariin, mutta se ei menoa haittaa. Mika kestää sen kyllä.
T. Nelli
T. Nelli
tiistai 25. marraskuuta 2008
Alkuviikon ahdistusta, luomisen tuskaa
Talvimaisema maisemaluokan ikkunasta, kauniimpi kuin ennen, mutta silti turhan harmaa. Hyvä olla taas Sussan kanssa, mutta kuitenkin, minua ahdistaa.
Melkein kaikki ovat paikalla, ja aamu alkaa sillä, että käydään vuoronperään, mutta vapaassa järjestyksessä, läpi tuntemuksia viime viikosta ja lumen tulosta. Tuntuu kuin lunta leijailisi kaiken välissä, tämän hetken ja viime viikon, tiistai-aamun ja sunnuntai-illan huuman, olo on hieman epätodellinen, kuin unessa. Tai ehkä vain nyt, yön pimeydessä kun lähestyn suden hetkeä, ja saan kiinni vain niistä muistoista, jotka ruokkivat tätä omituista tunnelmaa, nautin niistä.
Viime viikko herätti paljon positiivisia tuntoja, mutta inspiroitumisesta ja valoihin hullaantumisesta huolimatta, en itse edelleenkään ole saanut mitään aikaan. Pää on edelleen niin täynnä, Mikaa, valoja, kuvia, materiaaleja, kaikkea sitä, mikä on mahdollista, että sovittujen aiheidenkaan puitteessa on vaikeaa tarttua mihinkään, ja sain sellaisen käsityksen, että muillakin oli samankaltaisia tuntemuksia.
Vaikeaa saada nukutuksi, vaikeaa pitää yllä rakkautta Mika Waltariin, vaikeaa ymmärtää ja vaikeaa olla yrittämättä ymmärtää, vaikeaa olla jumittumatta tai loukkaamatta itseään sirpaleisiin. Keskeneräisyys vainoaa meitä, vaikka viehättääkin. Luomisen tuska kulkee kanssamme.
Ennen lounasta katsoimme Atro Lahtelan tv-dokumentin
Mika Waltari, Tunturikatu 13.
Oli hauskaa katsoa dokumentti vasta nyt, kun Mika on jo alkanut tulla tutuksi, ja palauttaa mieleen myös joitakin Mikaa puhutelleita kiinnostavia teemoja, jotka olivat unohtuneet tai jotka olimme sivuuttaneet. Kuten esim. Mikan kompleksinen suhde naisiin ja erotiikkaan, jonka valossa meitä paljon inspiroinut Lukittu laatikkokin sai uuden tulkinnan, kun joku tajusi novellin kertovan siitä, ettei kirjailija saanut pesää niin paljon kuin olisi tahtonut. Hehee, no, täytyyhän olla vähän huumoriakin välissä. Ohjelma toimi hyvänä tunnelman kevennyksenä, vaikka ajoikin taas kohti aiheita.
Kristinusko ja erotiikka. Ankara lapsuus ja ongelmallinen suhde pappi isään.
Juopottelu. Alkoholi manian rauhoittajana.
Naiset. Näyttelijätär- "ystävät" vs. vaimo, joka pitää homman hanskassa.
Olavi Paavolaisen mukaan Mika Waltarilla oli "pää madonnan sylissä, mutta kädet hameen alla."
Kaukokaipuu. Asemat. Lähdöt ja tulot.
Dokumentin rakenne, näyttelijä-juontaja-kertoja, joka oli kökköydessään hauska sekä herkullisen omituiset oikeat hahmot, haastateltavat, jotka eivät erityisellä tavalla linkittyneet Waltariin, esim. hammaslääkäri.
Lounaan ja dokumentti-keskustelun jälkeen aloimme käydä läpi uusia kohtausaihioita, joissa oli niin valtavasti etten edes yritä sen tarkemmin kuvailla. Niiden käsittelyä jatkamme huomenna.
Kiitos tästä päivästä, joka ei ollut kiva, mutta hyvä.
Mir
Melkein kaikki ovat paikalla, ja aamu alkaa sillä, että käydään vuoronperään, mutta vapaassa järjestyksessä, läpi tuntemuksia viime viikosta ja lumen tulosta. Tuntuu kuin lunta leijailisi kaiken välissä, tämän hetken ja viime viikon, tiistai-aamun ja sunnuntai-illan huuman, olo on hieman epätodellinen, kuin unessa. Tai ehkä vain nyt, yön pimeydessä kun lähestyn suden hetkeä, ja saan kiinni vain niistä muistoista, jotka ruokkivat tätä omituista tunnelmaa, nautin niistä.
Viime viikko herätti paljon positiivisia tuntoja, mutta inspiroitumisesta ja valoihin hullaantumisesta huolimatta, en itse edelleenkään ole saanut mitään aikaan. Pää on edelleen niin täynnä, Mikaa, valoja, kuvia, materiaaleja, kaikkea sitä, mikä on mahdollista, että sovittujen aiheidenkaan puitteessa on vaikeaa tarttua mihinkään, ja sain sellaisen käsityksen, että muillakin oli samankaltaisia tuntemuksia.
Vaikeaa saada nukutuksi, vaikeaa pitää yllä rakkautta Mika Waltariin, vaikeaa ymmärtää ja vaikeaa olla yrittämättä ymmärtää, vaikeaa olla jumittumatta tai loukkaamatta itseään sirpaleisiin. Keskeneräisyys vainoaa meitä, vaikka viehättääkin. Luomisen tuska kulkee kanssamme.
Ennen lounasta katsoimme Atro Lahtelan tv-dokumentin
Mika Waltari, Tunturikatu 13.
Oli hauskaa katsoa dokumentti vasta nyt, kun Mika on jo alkanut tulla tutuksi, ja palauttaa mieleen myös joitakin Mikaa puhutelleita kiinnostavia teemoja, jotka olivat unohtuneet tai jotka olimme sivuuttaneet. Kuten esim. Mikan kompleksinen suhde naisiin ja erotiikkaan, jonka valossa meitä paljon inspiroinut Lukittu laatikkokin sai uuden tulkinnan, kun joku tajusi novellin kertovan siitä, ettei kirjailija saanut pesää niin paljon kuin olisi tahtonut. Hehee, no, täytyyhän olla vähän huumoriakin välissä. Ohjelma toimi hyvänä tunnelman kevennyksenä, vaikka ajoikin taas kohti aiheita.
Kristinusko ja erotiikka. Ankara lapsuus ja ongelmallinen suhde pappi isään.
Juopottelu. Alkoholi manian rauhoittajana.
Naiset. Näyttelijätär- "ystävät" vs. vaimo, joka pitää homman hanskassa.
Olavi Paavolaisen mukaan Mika Waltarilla oli "pää madonnan sylissä, mutta kädet hameen alla."
Kaukokaipuu. Asemat. Lähdöt ja tulot.
Dokumentin rakenne, näyttelijä-juontaja-kertoja, joka oli kökköydessään hauska sekä herkullisen omituiset oikeat hahmot, haastateltavat, jotka eivät erityisellä tavalla linkittyneet Waltariin, esim. hammaslääkäri.
Lounaan ja dokumentti-keskustelun jälkeen aloimme käydä läpi uusia kohtausaihioita, joissa oli niin valtavasti etten edes yritä sen tarkemmin kuvailla. Niiden käsittelyä jatkamme huomenna.
Kiitos tästä päivästä, joka ei ollut kiva, mutta hyvä.
Mir
perjantai 21. marraskuuta 2008
Ruskeaa valoa
Ihmiset keräävät patjoja allensa. Kuuntelemme lattiatasosta Dave Lindholmin “Pieni ja hento ote” -kappaleen pimeässä. Mutta ei se mitään, kohta puhummekin valoista.
Jyrki Sinisalo piti meille siis luennon valojen käytöstä ja niiden suunnittelusta. Esimerkkikuvin pohdimme mitkä seikat valoihin vaikuttavat (mm. värilämpötilat, tehot) ja kuinka ne tilaa muuttavat. Muistiinpanoihin tuli kopioitua muutamia pohjapiirustuksia valoratkaisuista, joita Jyrki demotakseen piirsi meille. Väripesu ja sivulamppu. Sivuvalo tuo liikkeen hyvin esille. On majakanlamppua ja filtteriä. Lämmintä ja kylmää valoa.
Teimme myös konkreettisia harjoituksia. Oranssista paidasta tuli väritön paituli kun sinistä väriä syötettiin siihen, mustien tuolinjalkojen hohkaessa sinistä. Seuraavaksi muutamat toimivat marsuina lavalla, yhdistettiin musiikkia ja valoja. Mahtavaa katsoa, kuinka pienestäkin voi saada suuria tunnelmia aikaan.
Vaikka tänään emme vielä äänistä varsinaisesti puhuneetkaan, symppaan tämän päivän jälkeen äänten sekä valojen merkitystä entistä enempi. Koska opiskelemme teatteria ns. monisuuntaisesti, olisi hyvä saada tätäkin puolta lisää. Hyvä oli päivä, koska en lamppujen kanssa - kattolamppuja lukuun ottamatta - ole ollut sen suuremmin tekemisissä. Esitykseen vaaditaan esiintyjä ja katsoja, sanotaan, mutta hyvä illuusio ei pahene tunnelman luomisesta. Kunhan muistaa (vaalean)punaisen lankansa.
Päivän aikana tuli puhetta omasta kädenjäljestä ja tekemisestä. Koska emme ole kirurgi-kokelaita, emmekä tekemisissä lääketieteen kanssa, ei ole olemassa valmiita kaavoja. Uskon kyllä, että myös ryhmänä löydämme sen oman, yhteisen jäljen. Ja prosessissa tässä ollaan.
Vähän niin kuin ne tutkijat Kanadassa.. Waltarista tulee väreinä mieleen itselleni ainakin musta, sininen, punainen, se keltainenkin ja ruskea. Kaikkia näitä värejä voidaan tehdä valoksi, mutta ruskeaa ei. Ja sitä valoa sitten jotkut työkseen tutkivat. Ruskeaa valoa siis. Hm. En tiedä olisiko se kuinka mielekäs väri lavalla, mutta sellaista ei kuulemma ole.
No, sitä odotellessa.
Viikonloppuja ja lämmintä valoa (esim. syömällä pizzaa RAXissa, vai miten se oli)
Pia.
Jyrki Sinisalo piti meille siis luennon valojen käytöstä ja niiden suunnittelusta. Esimerkkikuvin pohdimme mitkä seikat valoihin vaikuttavat (mm. värilämpötilat, tehot) ja kuinka ne tilaa muuttavat. Muistiinpanoihin tuli kopioitua muutamia pohjapiirustuksia valoratkaisuista, joita Jyrki demotakseen piirsi meille. Väripesu ja sivulamppu. Sivuvalo tuo liikkeen hyvin esille. On majakanlamppua ja filtteriä. Lämmintä ja kylmää valoa.
Teimme myös konkreettisia harjoituksia. Oranssista paidasta tuli väritön paituli kun sinistä väriä syötettiin siihen, mustien tuolinjalkojen hohkaessa sinistä. Seuraavaksi muutamat toimivat marsuina lavalla, yhdistettiin musiikkia ja valoja. Mahtavaa katsoa, kuinka pienestäkin voi saada suuria tunnelmia aikaan.
Vaikka tänään emme vielä äänistä varsinaisesti puhuneetkaan, symppaan tämän päivän jälkeen äänten sekä valojen merkitystä entistä enempi. Koska opiskelemme teatteria ns. monisuuntaisesti, olisi hyvä saada tätäkin puolta lisää. Hyvä oli päivä, koska en lamppujen kanssa - kattolamppuja lukuun ottamatta - ole ollut sen suuremmin tekemisissä. Esitykseen vaaditaan esiintyjä ja katsoja, sanotaan, mutta hyvä illuusio ei pahene tunnelman luomisesta. Kunhan muistaa (vaalean)punaisen lankansa.
Päivän aikana tuli puhetta omasta kädenjäljestä ja tekemisestä. Koska emme ole kirurgi-kokelaita, emmekä tekemisissä lääketieteen kanssa, ei ole olemassa valmiita kaavoja. Uskon kyllä, että myös ryhmänä löydämme sen oman, yhteisen jäljen. Ja prosessissa tässä ollaan.
Vähän niin kuin ne tutkijat Kanadassa.. Waltarista tulee väreinä mieleen itselleni ainakin musta, sininen, punainen, se keltainenkin ja ruskea. Kaikkia näitä värejä voidaan tehdä valoksi, mutta ruskeaa ei. Ja sitä valoa sitten jotkut työkseen tutkivat. Ruskeaa valoa siis. Hm. En tiedä olisiko se kuinka mielekäs väri lavalla, mutta sellaista ei kuulemma ole.
No, sitä odotellessa.
Viikonloppuja ja lämmintä valoa (esim. syömällä pizzaa RAXissa, vai miten se oli)
Pia.
torstai 20. marraskuuta 2008
Päätä ja hännänpäitä
Torstaisin Reijan kanssa.
Aloimme heti käydä läpi viimeksi saamaamme kotitehtävää: jokainen oli muuttanut viimeksi valkatuista aihekuvista välittyneen tunnetilan joksikin materiaaliksi. Niinpä tilan täyttivät mm. karkkipaperit, tomaattimurska, naulat, öljy, silkki, kivi, vichy, ilmapallot yms., saaden mielikuvituksen ja visiot villeiksi. Loppuhuipennuksena Toni johdatti meidät pommisuojaan, jossa mm. tuli, jää, vesi ja avaruus ympäröivät meidät.
Näyttelijäluokassa teippasimme seinään edellisen kaveriksi toisen valtavan paperin, johon liimasimme ja nimesimme visiointimatkamme varrella mukaan tarttuneita kuvia sekä pieniä esineitä/materiaaleja. Aikaansaamamme ”kartta” oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä, ja seisoimme varsin pitkään sen äärellä tekemässä erilaisia havaintoja (jotka tottakai kirjasimme ylös kolmannelle valtavalle paperille).
Seuraavat yli kymmenen valtavaa paperia jaettiin paikallaolijoiden kesken. Piirsimme paperiin tilan, johon Reija pyysi meitä tekemään (Mikan) pään. Aikaa oli muutamisen tuntia. Pöllähdimme hetkeksi jokainen tahoillemme, joku tietokoneelle ja toinen ulos materiaalia keräämään. Päivän taittuessa iltapäiväksi luokan lattia oli täynnä punaposkisia, keskittyneesti ja hartaudella tuhertavia askartelijoita.
Työt teipattiin seinille, ja näky oli komea! Kiersimme ”gallerian” nopeasti läpi niin, että Reija kommentoi jokaista muutamalla sanalla. Itse emme avanneet töitämme muille vielä lainkaan. Nyt päässämme muhinoi monta päätä, päätöntä häntää ja hännänpäätä.
Muiden jo pukiessa ja tehdessä lähtöä, Eikku istui vielä hetken pulpetilla ja antoi katseensa kiertää luokkahuoneen seinillä. Silmät kirkkaina hän pyöritteli päätään, ja suusta purkautui lapsekkaan onnellinen huokaus: ”Miehän voisin jäähä tänne asumaan”.
Kiitos tästä päivästä. Ja kiitos terävistä päistä, joiden kanssa on ilo työskennellä.
Sari
Aloimme heti käydä läpi viimeksi saamaamme kotitehtävää: jokainen oli muuttanut viimeksi valkatuista aihekuvista välittyneen tunnetilan joksikin materiaaliksi. Niinpä tilan täyttivät mm. karkkipaperit, tomaattimurska, naulat, öljy, silkki, kivi, vichy, ilmapallot yms., saaden mielikuvituksen ja visiot villeiksi. Loppuhuipennuksena Toni johdatti meidät pommisuojaan, jossa mm. tuli, jää, vesi ja avaruus ympäröivät meidät.
Näyttelijäluokassa teippasimme seinään edellisen kaveriksi toisen valtavan paperin, johon liimasimme ja nimesimme visiointimatkamme varrella mukaan tarttuneita kuvia sekä pieniä esineitä/materiaaleja. Aikaansaamamme ”kartta” oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä, ja seisoimme varsin pitkään sen äärellä tekemässä erilaisia havaintoja (jotka tottakai kirjasimme ylös kolmannelle valtavalle paperille).
Seuraavat yli kymmenen valtavaa paperia jaettiin paikallaolijoiden kesken. Piirsimme paperiin tilan, johon Reija pyysi meitä tekemään (Mikan) pään. Aikaa oli muutamisen tuntia. Pöllähdimme hetkeksi jokainen tahoillemme, joku tietokoneelle ja toinen ulos materiaalia keräämään. Päivän taittuessa iltapäiväksi luokan lattia oli täynnä punaposkisia, keskittyneesti ja hartaudella tuhertavia askartelijoita.
Työt teipattiin seinille, ja näky oli komea! Kiersimme ”gallerian” nopeasti läpi niin, että Reija kommentoi jokaista muutamalla sanalla. Itse emme avanneet töitämme muille vielä lainkaan. Nyt päässämme muhinoi monta päätä, päätöntä häntää ja hännänpäätä.
Muiden jo pukiessa ja tehdessä lähtöä, Eikku istui vielä hetken pulpetilla ja antoi katseensa kiertää luokkahuoneen seinillä. Silmät kirkkaina hän pyöritteli päätään, ja suusta purkautui lapsekkaan onnellinen huokaus: ”Miehän voisin jäähä tänne asumaan”.
Kiitos tästä päivästä. Ja kiitos terävistä päistä, joiden kanssa on ilo työskennellä.
Sari
keskiviikko 19. marraskuuta 2008
Tässä ja nyt eikä koskaan keskellä viikkoa
Jakauduimme aamulla kahteen ryhmään ja saimme tehtäväksemme pohtia esityksen aihetta sekä sitä, missä ajassa ja paikassa esityksen maailma voisi toteutua.
Aloimme purkaa Waltarin toteamusta "Ihminen on ihmiselle ainoa veli" ja sitä, mitä kaikkea se ajatus voisi sisältää. Ajatuksena oli, että ihmisen tulisi olla ihmiselle veli, mutta ideaalina veljeys ei useinkaan toteudu maailmassa; maailma on kaikkea muuta kuin tasa-arvoinen. Päädyimme keskustelemaan kohtaamisesta, läsnäolosta ja hetkessä elämisestä. Ihminen ei kuitenkaan olisi ihminen, jollei hän eläisi jollain lailla myös itsensä vieressä, itsensä tiedostaen, itsestään kirjoittaen.
Mutta entä, jos ihminen on aina itselleen "hän", jos hän etupäässä vain kirjoittaa itsestään, luo itselleen jatkuvasti uusia hahmoja, tarkkailee, muttei koskaan oikeasti tunne elävänsä? Jatkuvaa haikeutta. Haikailemista aina toisaalle. Päädyin itse miettimään, mitä sitten tarkoittaa se, että tuntee elävänsä. Monestihan on niin, että onnen tajuaa vasta sitten, kun sen menettää. Tilanteen tärkeyden ymmärtää vasta, kun sitä muistelee jälkikäteen, kun tapahtuneesta muodostaa tarinaa, ajatellen, puhuen, kirjoittaen. Olemme muistoja, hetkiä ja palasia muista ihmisistä, sitä elämämme on. Onko se paha asia, muisteleminenhan on elämän suola. Ja jos käykin niin, että onnen tajuaa sillä hetkellä, kun on onnellinen, tulee surulliseksi, koska samalla hetkellä, kun onnen tajuaa, ymmärtää myös kohta menettävänsä sen. Onnea seuraa aina suru ja haikeus. Mikä siis on se olotila, ettei tiedosta itseään, ettei tarkkaile? Onko sellainen mahdollista muuta, kun hetkittäin? Itsensä tiedostaminen on se, mikä erottaa meidät eläimistä.
Mutta voiko jatkuvasti itsensä vierellä elävä ihminen kohdata toista? Jos on toisaalla, ei ole läsnä ja toinen ihminen jää yksin, mikäli hänkään on siinä. Minä ainakin haluaisin tutkia esityksessä aitoja kohtaamisia ilman mitään turhaa sälää ja toisaalta olisi myös kiinnostavaa tutkia esityksellisesti, mitä se hienovireinen ja arkinen kohtaamattomuus on.
Entä mitä on ihmisen itsekkyys tänä päivänä? Onko ihminen nykyisin itsekkäämpi, kuin ennen? Jos ihminen on perusluonteeltaan muuttumaton, miksi sitten väitetään, että olemme nykyisin niin itsekkäitä ja yksinäisiä? Koska emme tarvitse muita, ei meidän tarvitse mitään muillekaan antaa. Ja siksi olemme kovin yksinäisiä. Olemme yksinäisiä, koska emme tarvitse toista ihmistä muuta kuin sitä varten, että hän täyttää rakkaudennälkäämme, muuten pärjäämme omillamme.
Keskustelimme pitkään myös vilpittömästä naiiviudesta, joka syntyy tosissaan tekemisestä, aidosta välittämisestä ja ihmisten välisestä veljeydestä. Päätimme, että haluamme esitykseen naiiviutta hyvässä mielessä ilman ironian ja kyynisyyden häivääkään, koska vilpitön naiivius on lähes kadonnut maailmasta ja teatterin tekemisestä. Waltarikin oli romantikko, miksemme siis mekin olisi. Esityksen lävistäisi vaaleanpunainen lanka, joka toisi kauniin turhuuden ilosanomaa kohtaukseen, kun kohtaukseen, toisinaan avoimen roiskivasti, toisinaan peitetymmin.
Keskustelun jälkeen purimme ajatuksemme toiselle ryhmälle. Yhtäläisyyksiä löytyi paljonkin, mm. ajasta ja paikasta olimme jokseenkin samaa mieltä. Samoin nousi toistuvasti esille joitakin aiheita, teemoja ja tyylilajeja: aikahyppäykset, muisti, välähdykset, keskeneräisyyden estetiikka, illuusioiden luominen ja rikkominen, assosiaatioketju, montaasi, dissosiaatio, etsintä, itsensä kommentoiminen, itsensä ulos kirjoittaminen, läsnäolo, heittäytyminen, itsekkyys, itsetuho, kohtaamattomuus, saavuttamaton rakkaus, surrealistisuus, muuttumattomuus, rakkaus ja romantiikka kaiken tekemisen taustalla, ihmisen ykseys, veljeys, välittäminen, tunnustetuksi tuleminen, kuulluksi tulemisen tarve, keskeneräisyyden pelko, tyhjyyden ja tekemättömyyden pelko.
Lopuksi teimme yhteenvetoa, mikä ei tietenkään ollut helppoa.
Aiheet: itsensä ulos kirjoittaminen (itsensä ulkopuolella eläminen), muisti ja keskeneräisyys.
Väite: Ihminen on ihmiselle ainoa veli.
Paikka: Mikan pää suhteessa ympäröivään maailmaan ja aikaan.
Aika: tässä ja nyt, eikä koskaan, sudenhetkellä.
tuitui
-Tiia
tiistai 18. marraskuuta 2008
Tiistai 18.11.2008 - Inspiroivia kohtausaihioita
Tänään taas pitkästä aikaa Sussan johdolla. Tuntui kuin aikaa viime kerrasta olisi kulunut kauemminkin kuin viikko. Päivä aloitettiin ajankohtaisella ja tarpeellisella kurinpalautuksella palauttamattomista tehtävistä. Jokaisen tuli aamutuntien aikana kirjoittaa, kopioida ja palauttaa kaikki tehtävät omaan muovitaskuunsa Sussan kansioon. Tarpeellinen pysäytys meille kaikille uskon. Se, jos tehtäviä jää tekemättä ei ole pois vain itseltä, vaan koko työryhmältä.
Tehtäväselkkauksen jälkeen pidettiin terapia/kuulumisrinki. Varmaan melkein kaikilla tyypeillä oli jäänyt positiivinen, inspiroitunut ja vapautunut olo viimeviikkoisesta. Kuritonta sukupolvea, valistusvideota alkoholista ja tuolilavastustehtävää muisteltiin lämmöllä. Sovittiin, että tällainen keskustelutuokio pidetään tästä lähtien joka viikko, aina tiistai aamupäivisin. Ennaltaehkäisevää toimintaa ryhmän hyvinvoinnin turvaamiseksi.
Sitten päästiin viimein itse päivän aiheeseen eli uusiin kohtausaihioihin. Mahdollisesti viimeviikkoisen elokuva- ja visuaalispainotteisen työskentelyn inspiroimana, aihiot olivat huomattavasti visuaalisempia ja konkreettisempia kuin aikaisemmalla kerralla. Mahtavia, rohkeita, innovatiivisia ja taitavia ehdotuksia. Välillä ei meinannut itse pysyä penkissä kun innostui ja inspiroitui jonkun ideasta niin pähkinöiksi. Onnellisen ja kauniin liikutuksen vallassa huomasin kuuntelevani ihmisten ajatuksia kuin suuria henkilökohtaisia sielun salaisuuksia. Näiden salaisuuksien jakaminen toi ryhmään uutta turvallisuuden tuntua. Kokemus siitä, että kaikki ideat ovat tervetulleita ja vaikka itse tuntisikin ajatuksensa vielä ihan raakileiksi, voi joku kuitenkin saada niistä kiinni.
Eri ihmisten aihioissa pyöri yllättävän paljon samoja aiheita ja samoja elementtejä. Keskeneräisyyttä, tulta, tuulta, jäätä ja maata. Magiaa, kilpailua, lukittuja laatikkoja, lukittuja minuuksia. Naisia, miehiä, valoja, varjoja, hurmosta, vapautta, samanarvoisuutta. Rakkautta, toivoa, epätoivoa, tuskaa, tuhahtelua ja impulsseja. Kirjoituskoneita, tanssia, ääntä, paperituppoja ja päiväkävelyitä.
Tämän inspiroivan päivän jälkeen jatkaa hyvillä mielin eteenpäin. Ideat ovat olleet niin hienoja, että esityksestä ei voi mitenkään tulla paskaa.
-Tanja
PS. Näin Mika kirjoitti inspiraatiosta runossaan ”Inspiraatio” vuonna 1926:
”Säihkyen ja rätisten
lentävät tuhannet tähdet
mustan tyhjyyden halki,
loistavat miljoonin värein
ja sammuvat kihisten,
kuin demoni olisi ottanut valtaansa
tyhjän sammuvan sieluni
ja puhaltanut sen täyteen
räiskyviä tulisäkeniä.
Silmissäni kiehuvat kekäleet
ja kuumeinen kynäni rätisee tulta,
mutta tähdet hajoavat räiskyen
ja sydämeni pakahtuu surusta,
kun en saa niitä vangituksi.
Mutta tuhannet uudet tähdet
lentävät jälleen räiskyen
ja mielipuolen raivolla
hyökkään niitä tavoittamaan.
Ne polttavat ja kärventävät käteni.
Mutta jumalten hurma:
Vihdoin on vankina yksi!
Sielu taintuneena,
ruumis kuolemanväsyneenä
vainun lyijynraskaaseen uneen.
Kun aamulla katson saalistani
jäljellä on jähmettynyt
laavanpalanen.”
Tehtäväselkkauksen jälkeen pidettiin terapia/kuulumisrinki. Varmaan melkein kaikilla tyypeillä oli jäänyt positiivinen, inspiroitunut ja vapautunut olo viimeviikkoisesta. Kuritonta sukupolvea, valistusvideota alkoholista ja tuolilavastustehtävää muisteltiin lämmöllä. Sovittiin, että tällainen keskustelutuokio pidetään tästä lähtien joka viikko, aina tiistai aamupäivisin. Ennaltaehkäisevää toimintaa ryhmän hyvinvoinnin turvaamiseksi.
Sitten päästiin viimein itse päivän aiheeseen eli uusiin kohtausaihioihin. Mahdollisesti viimeviikkoisen elokuva- ja visuaalispainotteisen työskentelyn inspiroimana, aihiot olivat huomattavasti visuaalisempia ja konkreettisempia kuin aikaisemmalla kerralla. Mahtavia, rohkeita, innovatiivisia ja taitavia ehdotuksia. Välillä ei meinannut itse pysyä penkissä kun innostui ja inspiroitui jonkun ideasta niin pähkinöiksi. Onnellisen ja kauniin liikutuksen vallassa huomasin kuuntelevani ihmisten ajatuksia kuin suuria henkilökohtaisia sielun salaisuuksia. Näiden salaisuuksien jakaminen toi ryhmään uutta turvallisuuden tuntua. Kokemus siitä, että kaikki ideat ovat tervetulleita ja vaikka itse tuntisikin ajatuksensa vielä ihan raakileiksi, voi joku kuitenkin saada niistä kiinni.
Eri ihmisten aihioissa pyöri yllättävän paljon samoja aiheita ja samoja elementtejä. Keskeneräisyyttä, tulta, tuulta, jäätä ja maata. Magiaa, kilpailua, lukittuja laatikkoja, lukittuja minuuksia. Naisia, miehiä, valoja, varjoja, hurmosta, vapautta, samanarvoisuutta. Rakkautta, toivoa, epätoivoa, tuskaa, tuhahtelua ja impulsseja. Kirjoituskoneita, tanssia, ääntä, paperituppoja ja päiväkävelyitä.
Tämän inspiroivan päivän jälkeen jatkaa hyvillä mielin eteenpäin. Ideat ovat olleet niin hienoja, että esityksestä ei voi mitenkään tulla paskaa.
-Tanja
PS. Näin Mika kirjoitti inspiraatiosta runossaan ”Inspiraatio” vuonna 1926:
”Säihkyen ja rätisten
lentävät tuhannet tähdet
mustan tyhjyyden halki,
loistavat miljoonin värein
ja sammuvat kihisten,
kuin demoni olisi ottanut valtaansa
tyhjän sammuvan sieluni
ja puhaltanut sen täyteen
räiskyviä tulisäkeniä.
Silmissäni kiehuvat kekäleet
ja kuumeinen kynäni rätisee tulta,
mutta tähdet hajoavat räiskyen
ja sydämeni pakahtuu surusta,
kun en saa niitä vangituksi.
Mutta tuhannet uudet tähdet
lentävät jälleen räiskyen
ja mielipuolen raivolla
hyökkään niitä tavoittamaan.
Ne polttavat ja kärventävät käteni.
Mutta jumalten hurma:
Vihdoin on vankina yksi!
Sielu taintuneena,
ruumis kuolemanväsyneenä
vainun lyijynraskaaseen uneen.
Kun aamulla katson saalistani
jäljellä on jähmettynyt
laavanpalanen.”
perjantai 14. marraskuuta 2008
Pukea sanoiksi
"Hassut hupsuttelijat"
Osuihan se blogivuoro minullekkin. Harmillista vain, että juuri sille päivälle kun ei tapahtunut kuin kaksi asiaa. Kolme tai itseasiassa neljä jos lasketaan lukuun se, että kahdesta eri kamerasta loppui patterit kesken kuvausten.Yritän nyt sitten tuottaa tekstiä aiheesta; puvusto."Pitkä versio"; Kävimme puvustossa ottamassa mittamme ja valokuvat. Ei muuta.Tunnissa ohi.Lyhyt päivä. Viikonloppu alkaa.Rock, rock, beibi ROCK! (siispä, Kipsariin jo niin kuin olisit jo!;)
-Roni-
torstai 13. marraskuuta 2008
13.11.2008 Viisi tuolia ja kolme kuvaa
Aamulla purettiin viime torstailta saatu kotitehtävä. Jokaisen piti tuoda kolme kuvaa, joilla kertoa Cesar Vallejon runon juoni tai sen tarina. Sen jälkeen oli aika vapaamuotoista keskustelua mm. Skenografia sanan merkityksestä, Waltarin leffoista, Peter Brookin ja lavastajan suhteesta, näyttelijöiden nimellä myymisestä, Myöhästyneestä hääyöstä ja taiteilijuudesta. Iltapäivällä, tehtiin harjoitus, jossa luotiin Hirvikosken jokaiselle antama tunnetila, käyttämällä viittä samanlaista tuolilla. Tämän jälkeen luotiin pareittain viidellä tuolilla tunne viha, suhteessa tilaan, meidän tietämättä, että jokaisella parilla oli sama tunne.
Päivän päätteeksi, kerrrattiin, mitä aiheita kirjoittamistamme kohtausaihioista on noussut. Aiheita: Mikan suhde naisiin, epätoivoaddiktio, yhteiskunta, taiteellisuus, muisti, lapsellisuus ja naivius, epätoivotalkoot, miten mieli jakautuu, tulevaisuus, ihmisyys, kaunis turhuus sekä vanhuus ja nuoruus teemaltaan eri muodoissa. Puolessa tunnissa haimme taas kolme kuvaa joilla aiheen voi tuoda esille. Ensi viikoksi Reijan tunnille pitää tuoda materiaali jolla kertoa oma aihe.
-taneli
Päivän päätteeksi, kerrrattiin, mitä aiheita kirjoittamistamme kohtausaihioista on noussut. Aiheita: Mikan suhde naisiin, epätoivoaddiktio, yhteiskunta, taiteellisuus, muisti, lapsellisuus ja naivius, epätoivotalkoot, miten mieli jakautuu, tulevaisuus, ihmisyys, kaunis turhuus sekä vanhuus ja nuoruus teemaltaan eri muodoissa. Puolessa tunnissa haimme taas kolme kuvaa joilla aiheen voi tuoda esille. Ensi viikoksi Reijan tunnille pitää tuoda materiaali jolla kertoa oma aihe.
-taneli
keskiviikko 12. marraskuuta 2008
Keskiviikko 12.11. "Mursa, tää on mun uus suttura."
TEHTÄVÄ LUKIJALLE! Mieti, missä kohtaa tekstiä alkaa iltapäivä.
Vierailevan opettajan Raija Talvion viitoittaessa tietä sukelsimme Mika Waltarin ja elokuvan suhteeseen. Mika on tuottanut yli kolmekymmentä eri sorttista käsikirjoitusta elokuville. Saimme lyhyen selvityksen hänen elokuvatöiden juonista ja kuulimme pieniä tarinoita niihin liittyen. Muun muassa Mika on myynyt kieltolain aikaan erään novellinsa, josta tehtiin myöhemmin elokuva, viskigrogin hinnalla. Mutta mutta. Juonista todettiin joukolla, että Mikaa on riivannut tai siunannut pari asiaa: väärät identiteetit -tekniikka ja hölmöt, vietävissä olevat mieshahmot&vahvat naiset.
Ja katsottiin hurmaava filmatisointi näytelmästä Kuriton sukupolvi vuodelta 1957. Huh hei jaa! Eri dorkaa (?) slangia bongattu! Huima mäkikotka bongattu! Röllin esiaste bongattu! Epäuskottava loppu bongattu!
Elokuvan jälkeen katsottiin ehkä maailman eniten juomaan houkutteleva animaatio Alkoholi ihmisvartalossa. Suosittelemme lämpimästi. Sen katsomista.
Elokuvan jälkeen keskusteltiin elokuvasta. Todettiin sen rakkaustarinan olevan jotenkin ikuinen aihe: American Beauty, Suden vuosi, Musta jää..
Elokuvan jälkeen luettiin ensimmäinen osa näytelmästä, jossa tapahtumat sijoittuvat kesään ja maalle. Varsin oli paljon isäänsä kaipaavammat lapset kyllä siinä. Se on kyllä jännä juttu.
Elokuvan jälkeen mietimme ryhmissä, miten Kuriton sukupolvi siirrettäisiin tämän päivän teatteriin, elokuvaan tai muuten näyttämöllistettäisiin. Ryhmät päätyivät seuraavaan:
Elokuva:
Lapset talonvaltaajahippianarkisteja, Isä poliitikko ja äiti alkoholisoitunut. Skandaaleja lehdistössä, isä presidenttiehdokkaana, lapset dyykkaavat perheen jääkaappia...
Teatteri:
Kassamagneetti Kaupunginteatteriin: Salattu sukupolvi/Kurittomat elämät
Salkkaritähdillä tähditetty musikaalispektaakkeli Pihlajakadun maisemissa. Isä Rakkausprofessori ja Pelle Idols-tähti...
Muu, Mikä?
Sirkus. Isä tirehtööri, joka harjoitellut 20 vuotta levitoimista, viimeinkin onnistuu! Lapset Pelle, Lipunmyyjä ja Veitsenheittäjä haluaisivat muuttaa Espooseen ja insinööriksi..
--
Mika Waltari ihannoi elokuvaa "uuden ajan" taidemuotona. Mitä sinä ihannoit nyt?
--
Hey, beibe, Let´s go!
Meiju
Vierailevan opettajan Raija Talvion viitoittaessa tietä sukelsimme Mika Waltarin ja elokuvan suhteeseen. Mika on tuottanut yli kolmekymmentä eri sorttista käsikirjoitusta elokuville. Saimme lyhyen selvityksen hänen elokuvatöiden juonista ja kuulimme pieniä tarinoita niihin liittyen. Muun muassa Mika on myynyt kieltolain aikaan erään novellinsa, josta tehtiin myöhemmin elokuva, viskigrogin hinnalla. Mutta mutta. Juonista todettiin joukolla, että Mikaa on riivannut tai siunannut pari asiaa: väärät identiteetit -tekniikka ja hölmöt, vietävissä olevat mieshahmot&vahvat naiset.
Ja katsottiin hurmaava filmatisointi näytelmästä Kuriton sukupolvi vuodelta 1957. Huh hei jaa! Eri dorkaa (?) slangia bongattu! Huima mäkikotka bongattu! Röllin esiaste bongattu! Epäuskottava loppu bongattu!
Elokuvan jälkeen katsottiin ehkä maailman eniten juomaan houkutteleva animaatio Alkoholi ihmisvartalossa. Suosittelemme lämpimästi. Sen katsomista.
Elokuvan jälkeen keskusteltiin elokuvasta. Todettiin sen rakkaustarinan olevan jotenkin ikuinen aihe: American Beauty, Suden vuosi, Musta jää..
Elokuvan jälkeen luettiin ensimmäinen osa näytelmästä, jossa tapahtumat sijoittuvat kesään ja maalle. Varsin oli paljon isäänsä kaipaavammat lapset kyllä siinä. Se on kyllä jännä juttu.
Elokuvan jälkeen mietimme ryhmissä, miten Kuriton sukupolvi siirrettäisiin tämän päivän teatteriin, elokuvaan tai muuten näyttämöllistettäisiin. Ryhmät päätyivät seuraavaan:
Elokuva:
Lapset talonvaltaajahippianarkisteja, Isä poliitikko ja äiti alkoholisoitunut. Skandaaleja lehdistössä, isä presidenttiehdokkaana, lapset dyykkaavat perheen jääkaappia...
Teatteri:
Kassamagneetti Kaupunginteatteriin: Salattu sukupolvi/Kurittomat elämät
Salkkaritähdillä tähditetty musikaalispektaakkeli Pihlajakadun maisemissa. Isä Rakkausprofessori ja Pelle Idols-tähti...
Muu, Mikä?
Sirkus. Isä tirehtööri, joka harjoitellut 20 vuotta levitoimista, viimeinkin onnistuu! Lapset Pelle, Lipunmyyjä ja Veitsenheittäjä haluaisivat muuttaa Espooseen ja insinööriksi..
--
Mika Waltari ihannoi elokuvaa "uuden ajan" taidemuotona. Mitä sinä ihannoit nyt?
--
Hey, beibe, Let´s go!
Meiju
tiistai 11. marraskuuta 2008
Tiistai 11.11.08 'Nainen on Valttia'
Aamupäivällä kävimme läpi lyhyesti Suomen elokuva- ja draamahistoriaa. Sen jälkeen siirryimme keskustelemaan Mika Waltarin käsikirjoituksesta ’Nainen on Valttia’. Se on Suomen elokuvahistoriassa huonosti menestynyt, mutta muuten erikoisasemassa. ’Nainen on Valttia’ elokuvan ohjaaja Ansa Ikonen on ensimmäinen nainen joka on ohjannut koko illan elokuvan. Elokuva sai paljon kritiikkiä mm. Waltarin käsikirjoituksesta ja ohjaajan ulkoisesta olemuksesta (hentoudesta yms.)
Siirryimme lukemaan muutaman kohtauksen alkuperäisestä käsikirjoituksesta saadaksemme kuvan siitä miten yksityiskohtaisesti Waltari kirjoitta ohjeita näyttelijöille, kameralle, tunteille, reaktioille yms. Vaikutti siltä, että hän ei ole jättänyt valinnanvaraa kenellekkään. Vähän niin kuin tietokoneen ohjekirja missä yksityiskohtaisesti sanotaan mistä pitää painaa.
Iltapäivällä katsoimme kyseisen elokuvan. Mielipiteitä oli laidasta laitaan (paitsi kukaan ei ehkä sitä ylistänyt). Siitä kyllä huomasi kuinka lapsen kengissä Suomalainen elokuva oli vuonna 1944. Teatterimainen ajattelutapa vallitsi, kuva- ja äänilaatu todella vaihtelevaa ja leikkauksia ei osattu kunnolla huomioida kuvausvaiheessa. Sisällöltään käsikirjoitus oli kevyttä ja pysyi omassa kuplassa. Sillä tarkoitan sitä, että käsikirjoitus ei ottanut kontaktia kauheasti siihen aikalaismaailmaan (Hounin mukaan pikkaisen sivuutti aihetta kevyt musiikki vs vakava musiikki). Se johtui varmaan sodan aikaisesta kysynnästä. Kevyt rakkauskomedia oli hyvää vastapainoa sodalle. Olisi mielenkiintoista lukea alkuperäinen käsikirjoitus kokonaan ja verrata sitä elokuvaan.
Eipä sen ihmeempää…
-Pyry
PS. Viime viikolla Waltari inspiraatiossani suttasin paperille tämmöisen runon.
Peilityynen syksyisen meren heijastuksesta
nousee palavat kumuluspilvivuoret.
Herttoniemen ikkunoista heijastuu
ilta-auringon valo.
Hiljaiset askeleet hiekalla,
heiniä nuuhkivat hauvat
ja kaislikossa seurustelevat sorsat,
kaikuu kaukaisen autohuminan keskellä.
Veden ympäröivän yksinäisen kiven päältä katsottuna,
maailma leijuu ympärillä.
Meri muuttuu taivaaksi,
kun aallot ajelehtivat uniinsa.
Keskellä kaoottisen kaupungin kiireitä
on luonto luonut rauhan,
joka lämmittää syvältä sydämestä,
mutta jättää kehon kylmäksi.
-Pyry Kääriä
maanantai 10. marraskuuta 2008
Työryhmät
VALO Tanja, Toni
ÄÄNI & MUSIIKKI Tiia, Pia, Pyry
LAVASTUS Mirva, Tanja
TUOTANTO Toni, Eikku
DRAMATURGIA Henriikka, Meiju, Roni
LIIKE Nelli, Eija
KUVA Mirva
OHJAUS Katariina, Taneli
PUVUT & REKVISIITTA Sari, Eikku
ÄÄNI & MUSIIKKI Tiia, Pia, Pyry
LAVASTUS Mirva, Tanja
TUOTANTO Toni, Eikku
DRAMATURGIA Henriikka, Meiju, Roni
LIIKE Nelli, Eija
KUVA Mirva
OHJAUS Katariina, Taneli
PUVUT & REKVISIITTA Sari, Eikku
perjantai 7. marraskuuta 2008
Perjantai, 7.marraskuuta. "Tuotantopäivä"
Kaksi kokonaista viikkoa kurssia(eli prosessia) on nyt takana. Muutama, minä mukaanlukien, ehti jo eilettäin ihmetellä kuinka paljon on ehtinyt tapahtua näinkin vähässä ajassa. Toisaalta palapeli on vielä hyvin hajanainen, mitään pohjaakaan ei vielä ole, mutta se on tässä vaiheessa varsinkin tällä työtavalla varsin luonnollista. Tiedon rippeitä ja palasia, ideoita ja visioita, lähtökohtia ja hahmotelmia on kuitenkin pohdittu varsin ahkerasti ja innokkaaasti ja väliin olo on päivän jälkeen ollut melko uupunut. Mikasta, hänen elämästään ja tuotannostaan - niin runoudesta, proosasta kuin näytelmäkirjallisuudesta - sekä näkemyksistä ja aatteista, on satanut yllemme palasia sieltä, täältä. On käyty keskusteluja, heitelty ilmaan mahdollisia aiheita ja esityksen muotoon ja dramaturgiaan liittyviä visioita. Mielestäni on luotu melkoisen luova ilmapiiri. Tänään perjantaina kartoitettiin ja käytiin läpi hieman tuotannollista puolta.
Projektin "tuotantopuolen ydinryhmä" eli teatterituotannon opettaja Petri Pullinen, koulumme tuottaja Saara Wacklin, sekä kulttuurituotannon 2.vuosikurssin opiskelija Janika (sorry, en muista sukunimeä!) esittäytyivät. Päivän pääteemana oli teatterituotannon eri vaiheiden nopea läpikäyminen Petri Pullisen johdolla sekä Saaran vetämä infopaketti markkinoinnista ja tiedottamisesta. Pienen väännnön jälkeen saatiin myös sovittua eri osa-alueista harjoituskauden aikana vastaavat pienryhmät. Kyseessä olivat
Tuotanto
Lavastus
Puvut
Kuva
Rekvisiitta
Dramaturgia
Valo
Ääni
Musiikki
Liike
Ohjauksen assistointi
Osaan ryhmiä valikoitui hieman enemmän ihmisiä, osaan vähemmän, osaan jopa ei ollenkaan(esim.lavastus). Mutta täytyy muistaa, että kaikki liittyy kaikkeen ja yhdessähän tätä tehdään.
Tämä päivä vielä lyhyesti:
Petrin slideshow oli niin sanottu "peruskaava" jossa eri teatterituotannon vaiheet( mm. tekstin valinta, tuotannon käynnistäminen, tiedottaminen, julkisuus, toteutusvaihe ym.) oli eroteltu noin kymmeneen eri kohtaan. Toki se ei ollut mikään tyhjentävä totuus, koska monesti eri osa-alueet liittyvät ja sekoittuvat toisiinsa tai toteutetaan eri järjestyksessä. Varsinkin tässä kyseisessä tapauksessa asianlaita on varsin toinen. Mitään valmista tekstiä ei ole. Kaikki syntyy meistä ja ajan myötä, pikkuhiljaa. Näin ollen myös tiedottaminen ja markkinointi, mahdollisten sopimusten ja lupien hankinta ynnä muut elävät sen mukaan minkälaiseksi esitys muototutuu ja millä keinoin se tullaan esittämään. Mitä tullaan tarvimaan? Mistä tämä koko juttu is about? Jonkinlaiset rajat ja deadlinet tietysti tuotannollisissa seikoissa täytyy lyödä lukkoon jo hyvinkin aikaisessa vaiheessa.
Iltapäivällä Saara siis kertoi hiukan markkinoinnista ja tiedottamisesta. Mitä se on? Millä keinoin voidaan tiedottaa ja kenelle? Tärkeäksi muodostui monen muun seikan lomassa se, että kaikille esitystä ei voi tehdä. Mitä tarkemmin kohderyhmän saa valikoitua, sitä helpommin sitä on juuri heille mainostaa. Sen ei tietysti saa sulkea pois sitä seikkaa, että kuka tahansa voi tulla esitystä katsomaan. Ilmitulleita keinoja on monia... tempaukset, puffijutut ja artikkelit lehdistössä, lehtimainokset(kallista!), menopalsta-vinkit, puskaradio... Juteltiin myös, että tänä päivänä perus tolppa- eli julistemainonta on menettänyt roimasti merkitystään. Se on totta. Meillä on käytössä varsin toiset keinot joilla varmasti tavoittaa enemmän ihmisiä: sähköpostilistat sekä ah, niin ihmeellinen Facebook! Keskitettyä ryhmämyyntiä koulussamme on kuulemma vasta alettu harrastaa. Se on hyvä. Olen käsittänyt että melkeinpä suurin osa(ainakin jutuissa missä minä olen ollut mukana) maksaneista katsojista on myytyjä ryhmiä. Jos keskiarvoisesti koulun esitysten täyttöaste on 60%, niin otetaanpa me tavoitteeksi ainakin 70%? (!)
Huh, tuleepa tekstiä. Sorry, en voi sille mitään. Mutta kohta lopetan. Päivän puolessa välissä ohjaajamme Timo "Ratsi" Raatikainen piipahti taas käymään. Luimme loppuun Mikan näytelmän Myöhästynyt hääyö, jonka olimme aloittaneet viikko sitten. Hupsu farssimainen komedia Otosta jonka aamu ei mene ihan putkeen: hän on mennyt naimisiin! väärinkäsityksiä, sekoilua, amerikan eno yllätyskäynnillä ja ikionnellinen loppu jossa kaikki kääntyy parhain päin. näytelmä edustaa Waltarin viihtellisempää puolta ja kieltämättä tuntui hieman vanhahtavalta tänä päivänä luettuna. Mutta sittenkin... oli siinä jotain. Esitys pyörii Espoon kaupungiteatterissa juuri ensi-iltansa saaneena ja T.Raatikaisen ohjaamana. Jäämme odottamaan keskusteluja siitä proggiksesta hänen kanssaan lähempänä joulua.
Nyt tämä on tässä. Huh! Ensi viikolla samat naamat muttauudet kujeet... HYVÄÄ VIIKONLOPPUA KAIKILLE!!
Blogiterkuin ToniJ!
Projektin "tuotantopuolen ydinryhmä" eli teatterituotannon opettaja Petri Pullinen, koulumme tuottaja Saara Wacklin, sekä kulttuurituotannon 2.vuosikurssin opiskelija Janika (sorry, en muista sukunimeä!) esittäytyivät. Päivän pääteemana oli teatterituotannon eri vaiheiden nopea läpikäyminen Petri Pullisen johdolla sekä Saaran vetämä infopaketti markkinoinnista ja tiedottamisesta. Pienen väännnön jälkeen saatiin myös sovittua eri osa-alueista harjoituskauden aikana vastaavat pienryhmät. Kyseessä olivat
Tuotanto
Lavastus
Puvut
Kuva
Rekvisiitta
Dramaturgia
Valo
Ääni
Musiikki
Liike
Ohjauksen assistointi
Osaan ryhmiä valikoitui hieman enemmän ihmisiä, osaan vähemmän, osaan jopa ei ollenkaan(esim.lavastus). Mutta täytyy muistaa, että kaikki liittyy kaikkeen ja yhdessähän tätä tehdään.
Tämä päivä vielä lyhyesti:
Petrin slideshow oli niin sanottu "peruskaava" jossa eri teatterituotannon vaiheet( mm. tekstin valinta, tuotannon käynnistäminen, tiedottaminen, julkisuus, toteutusvaihe ym.) oli eroteltu noin kymmeneen eri kohtaan. Toki se ei ollut mikään tyhjentävä totuus, koska monesti eri osa-alueet liittyvät ja sekoittuvat toisiinsa tai toteutetaan eri järjestyksessä. Varsinkin tässä kyseisessä tapauksessa asianlaita on varsin toinen. Mitään valmista tekstiä ei ole. Kaikki syntyy meistä ja ajan myötä, pikkuhiljaa. Näin ollen myös tiedottaminen ja markkinointi, mahdollisten sopimusten ja lupien hankinta ynnä muut elävät sen mukaan minkälaiseksi esitys muototutuu ja millä keinoin se tullaan esittämään. Mitä tullaan tarvimaan? Mistä tämä koko juttu is about? Jonkinlaiset rajat ja deadlinet tietysti tuotannollisissa seikoissa täytyy lyödä lukkoon jo hyvinkin aikaisessa vaiheessa.
Iltapäivällä Saara siis kertoi hiukan markkinoinnista ja tiedottamisesta. Mitä se on? Millä keinoin voidaan tiedottaa ja kenelle? Tärkeäksi muodostui monen muun seikan lomassa se, että kaikille esitystä ei voi tehdä. Mitä tarkemmin kohderyhmän saa valikoitua, sitä helpommin sitä on juuri heille mainostaa. Sen ei tietysti saa sulkea pois sitä seikkaa, että kuka tahansa voi tulla esitystä katsomaan. Ilmitulleita keinoja on monia... tempaukset, puffijutut ja artikkelit lehdistössä, lehtimainokset(kallista!), menopalsta-vinkit, puskaradio... Juteltiin myös, että tänä päivänä perus tolppa- eli julistemainonta on menettänyt roimasti merkitystään. Se on totta. Meillä on käytössä varsin toiset keinot joilla varmasti tavoittaa enemmän ihmisiä: sähköpostilistat sekä ah, niin ihmeellinen Facebook! Keskitettyä ryhmämyyntiä koulussamme on kuulemma vasta alettu harrastaa. Se on hyvä. Olen käsittänyt että melkeinpä suurin osa(ainakin jutuissa missä minä olen ollut mukana) maksaneista katsojista on myytyjä ryhmiä. Jos keskiarvoisesti koulun esitysten täyttöaste on 60%, niin otetaanpa me tavoitteeksi ainakin 70%? (!)
Huh, tuleepa tekstiä. Sorry, en voi sille mitään. Mutta kohta lopetan. Päivän puolessa välissä ohjaajamme Timo "Ratsi" Raatikainen piipahti taas käymään. Luimme loppuun Mikan näytelmän Myöhästynyt hääyö, jonka olimme aloittaneet viikko sitten. Hupsu farssimainen komedia Otosta jonka aamu ei mene ihan putkeen: hän on mennyt naimisiin! väärinkäsityksiä, sekoilua, amerikan eno yllätyskäynnillä ja ikionnellinen loppu jossa kaikki kääntyy parhain päin. näytelmä edustaa Waltarin viihtellisempää puolta ja kieltämättä tuntui hieman vanhahtavalta tänä päivänä luettuna. Mutta sittenkin... oli siinä jotain. Esitys pyörii Espoon kaupungiteatterissa juuri ensi-iltansa saaneena ja T.Raatikaisen ohjaamana. Jäämme odottamaan keskusteluja siitä proggiksesta hänen kanssaan lähempänä joulua.
Nyt tämä on tässä. Huh! Ensi viikolla samat naamat muttauudet kujeet... HYVÄÄ VIIKONLOPPUA KAIKILLE!!
Blogiterkuin ToniJ!
"Tytöt tanssii taustalla masentuneina"
Torstai 6.11 työjärjestys:
1. Mitä näitte? Esitelkää luokalle Ateneumin Mika Waltari -näyttelystä valitsemanne taulu kuvallisesti.
2. Cesar Vallejo - "Talossa ei enää asu ketään --"
Minkä värinen? Valitse väri värikartalta.
3. Hypoteesi: Lavastus on aina ohjauksellinen seikka?
4. Kolme kirjaa:
Reija Hirvikoski - Tahdon tiellä. Lavastajan rooli ja asema.
Måns Hedström. Teatterin visuaalinen suunnittelija.
Kaisa Korhonen, Hanna-Leena Helavuori - Kiihottavasti totta
Pala epäsäännöllistä lautaa, jossa häivytetty tunturimaisema, joka nauraa partaansa, sillä on oikeasti kirjapaino. Jääkaappirunoutta, rinnakas Kristus, tsunamin odotusta Vanhankaupunginlahdelta, kosketuksen kaipuuta, valokuvia.. Waltariakin koskettaneet taiteilijat, Saarinen, Mäkilä, Kanerva, Myntti ja Markkula, herättivät meissäkin kuvallisuutta. Teoksia oli yhtä monta kuin oppilaita, eikä samaa teosta esitelty kahta kertaa. Mutta missä luuraavat suomen taidehistorian merkittävät naistaiteilijat? Lavastajat, kirjailijat, kuvataiteilijat? Homerosta matkien myös Suomen historiaa ovat kirjoittaneet miehet miesten näkökulmasta. Naisille ei ole historiassa tilaa.
Reija herätteli meitä ajattelemaan, näkemään uusia kulmia lavastukseen sekä lavastajan ja ohjaajan väliseen suhteeseen, minkä uskon herättäneen monet nykypäivään. Toimiiko ohjaaja ylimmäisenä vallankäyttäjänä, jyränä, joka mielivaltaisesti rakentaa esityksen taiteellisten ambitioidensa ympärille torjuen työryhmän ehdotuksia? Tuskin. Jos lavastajan roolina on vain tuoda lavalle ohjaajan valmiit suunnitelmat, eikä osallistua luovaan prosessiin, ohjaaja ei tarvitse lavastajaa. Hän voi viedä suunnitelmansa verstaalle. Ohjaaja voi myös ohjaamisen lisäksi siis lavastaa, puvustaa, käsikirjoittaa ja näytellä. "That's fine!", kuten Reija totesi. Jokainen valitsee oman tiensä.
On mahdollista, että ohjaaja ja lavastaja toimivat yhteistyössä ja että esityksen visuaalinen lopputulos on heidän yhteistyönsä tulos. Hyvällä ohjaajalla ei aina ole visuaalista silmää. Poikkeuksiakin löytyy, esimerkiksi Pamela Howard on sekä ohjaaja että lavastaja. Eikä tämäkään ole niin yksioikoista.
Keskustelussa pohdittiin paljon ohjaajan ja lavastajan asemaa esitysprosessissa. Itse ymmärrän ohjaajan henkilönä, joka säilyttää punaiset langat käsissään. Hänen tehtävänään on huolehtia, että yhteistyö työryhmien (lavastus, puvustus, rekvisiitta, valo, ääni, tekniikka jne.) välillä on mutkatonta. Lisäksi, Reijaa lainatakseni, edellisen toteutumiseksi ohjaajan tehtävänä on valita työryhmänsä jäsenet niin, että henkilöiden välille syntyvän kitkan määrä on minimissä.
EK
1. Mitä näitte? Esitelkää luokalle Ateneumin Mika Waltari -näyttelystä valitsemanne taulu kuvallisesti.
2. Cesar Vallejo - "Talossa ei enää asu ketään --"
Minkä värinen? Valitse väri värikartalta.
3. Hypoteesi: Lavastus on aina ohjauksellinen seikka?
4. Kolme kirjaa:
Reija Hirvikoski - Tahdon tiellä. Lavastajan rooli ja asema.
Måns Hedström. Teatterin visuaalinen suunnittelija.
Kaisa Korhonen, Hanna-Leena Helavuori - Kiihottavasti totta
Pala epäsäännöllistä lautaa, jossa häivytetty tunturimaisema, joka nauraa partaansa, sillä on oikeasti kirjapaino. Jääkaappirunoutta, rinnakas Kristus, tsunamin odotusta Vanhankaupunginlahdelta, kosketuksen kaipuuta, valokuvia.. Waltariakin koskettaneet taiteilijat, Saarinen, Mäkilä, Kanerva, Myntti ja Markkula, herättivät meissäkin kuvallisuutta. Teoksia oli yhtä monta kuin oppilaita, eikä samaa teosta esitelty kahta kertaa. Mutta missä luuraavat suomen taidehistorian merkittävät naistaiteilijat? Lavastajat, kirjailijat, kuvataiteilijat? Homerosta matkien myös Suomen historiaa ovat kirjoittaneet miehet miesten näkökulmasta. Naisille ei ole historiassa tilaa.
Reija herätteli meitä ajattelemaan, näkemään uusia kulmia lavastukseen sekä lavastajan ja ohjaajan väliseen suhteeseen, minkä uskon herättäneen monet nykypäivään. Toimiiko ohjaaja ylimmäisenä vallankäyttäjänä, jyränä, joka mielivaltaisesti rakentaa esityksen taiteellisten ambitioidensa ympärille torjuen työryhmän ehdotuksia? Tuskin. Jos lavastajan roolina on vain tuoda lavalle ohjaajan valmiit suunnitelmat, eikä osallistua luovaan prosessiin, ohjaaja ei tarvitse lavastajaa. Hän voi viedä suunnitelmansa verstaalle. Ohjaaja voi myös ohjaamisen lisäksi siis lavastaa, puvustaa, käsikirjoittaa ja näytellä. "That's fine!", kuten Reija totesi. Jokainen valitsee oman tiensä.
On mahdollista, että ohjaaja ja lavastaja toimivat yhteistyössä ja että esityksen visuaalinen lopputulos on heidän yhteistyönsä tulos. Hyvällä ohjaajalla ei aina ole visuaalista silmää. Poikkeuksiakin löytyy, esimerkiksi Pamela Howard on sekä ohjaaja että lavastaja. Eikä tämäkään ole niin yksioikoista.
Keskustelussa pohdittiin paljon ohjaajan ja lavastajan asemaa esitysprosessissa. Itse ymmärrän ohjaajan henkilönä, joka säilyttää punaiset langat käsissään. Hänen tehtävänään on huolehtia, että yhteistyö työryhmien (lavastus, puvustus, rekvisiitta, valo, ääni, tekniikka jne.) välillä on mutkatonta. Lisäksi, Reijaa lainatakseni, edellisen toteutumiseksi ohjaajan tehtävänä on valita työryhmänsä jäsenet niin, että henkilöiden välille syntyvän kitkan määrä on minimissä.
EK
torstai 6. marraskuuta 2008
keskiviikko 5. marraskuuta 2008
Haluan kommentoida jo alkanutta prosessiamme: On tyydyttävää ja ainoastaan oikein antaa produktiolle se aika, joka sille kuuluu. Helsingin taiteellinen teatteri korosti harjoituskauden pituuden merkitystä taannoisen esityksensä käsiohjelmassa. Se ajankäyttö sotii vastaan talousindeksejä. Olen itsekin kasvanut kiivauteen; on hankala taipua prosessimme frekvenssiin ja pituuteen.
Toiseksi: 15 hengen ryhmätyö on aina haastavaa. -En saata vain haastaa itseäni; visioiden yhteensulauttaminen ja silti kompromissiesityksen väistäminen lienevät useimmille suurin haaste, se yhteinen. Opiskelijoiden totutuista tekotavoista huolimatta kuljetaan jotakin kohti; minä haluaisin jo alkaa rajata, kirkastaa aihetta. Asetun vuoropuheluun, toisaalta haluan tyrmätä ne ideat, jotka eivät mitenkään mahdu jo prosessissa olevaan, löyhään visiooni.
Keskiviikkona 5.11. käsittelimme tematiikkaa kuvan kautta, toisen osion diskurssi käynnistettiin opiskelijoiden valitseman tekstimateriaalin pohjalta. Kuunnellessani 14 opiskelijaa itseni lisäksi avaamassa aivoituksiaan muulle ryhmälle tein yksinomaan töitä etsiäkseni kaikista tärkeitä yhtymäkohtia; olin kulkemassa jo kohti seuraavaa vaihetta, konkretiaa.
Konkretialla viittaan tässä siihen, mikä meissä puhuttelee, provosoi, herättää kysymyksiä tai vie/potkii eteenpäin.
Tässä kohden myös huomaan, että totunnaisesti kuvalähtöisenä ihmisenä kaipaan nyt silkkaa sisältöä, joka seuraavaksi saa jonkin muodon. Muoto on tällä kertaa alisteista sisällölle.
Minua ei edelleenkään kiinnosta Mika Waltarin luonteen ominaispiirteet, vaan ihmisen kuvaaminen yhteiskunnassa.
Samaan lopputulokseen varmasti päädytään monia teitä, itse prosessoin tällä hetkellä yksityise kautta (toivon mukaan) universaaliin. On haettava kosketuspinta, jokin mikä provosoi eteenpäin.
Nyt ajankohtaiselta tuntuu, millä ja miten ei vain kuvata sitä nykytilaa valitsemastamme perspektiivistä mahdollisesti muistinvaraista ja tarinankerrontaan perustuvaa menneisyyttä vasten, vaan myös käsitellä aihetta, väittää ja ehdottaa jotakin. Valita itsellemme olennainen - se mikä tuntuu - maalaamatta pelkkää kuvaa jostakin.
Kolmanneksi: myös ajankohtainen aatos lienee ns. sirpaleisen dramaturgian sisällöllinen eheys, sen logiikka ja mielekkyys tekijälleen. Jonkin jatkuvuus aliarvioimatta katsojaa vaikeaselkoisuudella. Suunta: Paljous tiivistyy esityksessä pelkistetyksi paljoudeksi.
Toiseksi: 15 hengen ryhmätyö on aina haastavaa. -En saata vain haastaa itseäni; visioiden yhteensulauttaminen ja silti kompromissiesityksen väistäminen lienevät useimmille suurin haaste, se yhteinen. Opiskelijoiden totutuista tekotavoista huolimatta kuljetaan jotakin kohti; minä haluaisin jo alkaa rajata, kirkastaa aihetta. Asetun vuoropuheluun, toisaalta haluan tyrmätä ne ideat, jotka eivät mitenkään mahdu jo prosessissa olevaan, löyhään visiooni.
Keskiviikkona 5.11. käsittelimme tematiikkaa kuvan kautta, toisen osion diskurssi käynnistettiin opiskelijoiden valitseman tekstimateriaalin pohjalta. Kuunnellessani 14 opiskelijaa itseni lisäksi avaamassa aivoituksiaan muulle ryhmälle tein yksinomaan töitä etsiäkseni kaikista tärkeitä yhtymäkohtia; olin kulkemassa jo kohti seuraavaa vaihetta, konkretiaa.
Konkretialla viittaan tässä siihen, mikä meissä puhuttelee, provosoi, herättää kysymyksiä tai vie/potkii eteenpäin.
Tässä kohden myös huomaan, että totunnaisesti kuvalähtöisenä ihmisenä kaipaan nyt silkkaa sisältöä, joka seuraavaksi saa jonkin muodon. Muoto on tällä kertaa alisteista sisällölle.
Minua ei edelleenkään kiinnosta Mika Waltarin luonteen ominaispiirteet, vaan ihmisen kuvaaminen yhteiskunnassa.
Samaan lopputulokseen varmasti päädytään monia teitä, itse prosessoin tällä hetkellä yksityise kautta (toivon mukaan) universaaliin. On haettava kosketuspinta, jokin mikä provosoi eteenpäin.
Nyt ajankohtaiselta tuntuu, millä ja miten ei vain kuvata sitä nykytilaa valitsemastamme perspektiivistä mahdollisesti muistinvaraista ja tarinankerrontaan perustuvaa menneisyyttä vasten, vaan myös käsitellä aihetta, väittää ja ehdottaa jotakin. Valita itsellemme olennainen - se mikä tuntuu - maalaamatta pelkkää kuvaa jostakin.
Kolmanneksi: myös ajankohtainen aatos lienee ns. sirpaleisen dramaturgian sisällöllinen eheys, sen logiikka ja mielekkyys tekijälleen. Jonkin jatkuvuus aliarvioimatta katsojaa vaikeaselkoisuudella. Suunta: Paljous tiivistyy esityksessä pelkistetyksi paljoudeksi.
tiistai 4. marraskuuta 2008
Mika ja Mikan taiteilijaystävät
Oli virkistävää olla poissa kouluympäristöstä. Oli myös virkistävää käyttää muita kanavia hahmottaa maailmaa kuin lukemista. Tutustuimme tänään Ateneumin Mika Waltari ja taiteilijaystävät –näyttelyyn (http://www.ateneum.fi/default.asp?docId=15677) sekä Mirjami Ihon taiteelliseen opinnäytteeseen Mika, mese ja mä (http://www.ateneum.fi/default.asp?docId=13004). Päivän informaatioähkyssä riittää taas pureksittavaa enemmän kuin yhdeksi illaksi.
Museodraamallisen ”opastuskierroksen” jälkeen saimme tehtäväksi palata näyttelytilaan ja valita sieltä yksi taulu, joka koskettaa itseä eniten. Siitä sitten huomiseksi kirjoittaa, miksi valitsi juuri tämän taulun eli mikä oli se asia, joka lumosi sekä pohtia, mikä tässä taulussa oli(si voinut olla) merkityksellistä Mikalle. Mika, mese ja mä auttoi ainakin itseä lähestymään näyttelyä vähän helpommin. Sillä tietomäärällä, minkä kanssa näyttelyyn aamulla menin, ei olisi hurjia tauluista irti revitty. Nyt tiesi jokaisesta maalarista ja joistakin seinillä riippuvista tauluista edes jotain.
Mikan ja minun taidekäsitykset eivät ihan kohdannneet. Iso osa tauluista oli juuri sellaista taidetta, joka ei miellytä esteettistä silmääni. Kaaosta, värien sekamelskaa, groteksia, surrealistista… Valitsepa siinä sitten joku, joka koskettaa. Kun suurin osa tauluista vain työntää luotaan. Istuinkin pitkään katselemassa mustavalkoisia elokuvatrailereita ja otteita mm. Komisario Palmusta ja Kulkurin valssista. Ne miellyttävät, nuo Waltarin kepeämmät hupailut, aina välillä tässä vakavassa ja ankarassa maailmassa.
Pohdin taas kaunista turhuutta. Se on noussut minulle Waltarin teemoista yhdeksi tärkeimmistä. Minusta on vapauttavaa, että joku sanoo ääneen kaiken sen huonoa omaatuntoa aiheuttavan turhamaisen koristelun olevan sallittua, ei, jopa välttämätöntä ihmiselle. Sitähän maalauksetkin ainakin joltain osalta ovat.
Lopulta päädyin juttusille pienen laudankappaleen kanssa, jolle Aimo Kanerva oli taiteillut maiseman (Marrasjärvellä 1956). Juttua riitti pitkäksi aikaa, inspiroiduin aivan, yllättäen itseni kertakaikkisesti.
Näyttely tuntui aluksi jäävän hyvin irtonaiseksi osaksi muuta käymäämme prosessia. Kävimme katsomassa tauluja, jotka ovat maalanneet kuvataiteilijat, joita Mika on arvostanut? Jotkut tauluista Mika oli itse omistanut. Näyttelyyn oli rakennettu huone, joka on samanlainen kuin Mikan (muistaakseni) olohuone oli. Mutta mitä muka voi saada irti kirjailijan taulukokoelmasta? Kyllähän selvää yhteyttä taulujen ja Mikan tekstien välillä löytyy. Ainakin sen tiedon valossa, että tietää Waltarin olleen vaikutteille altis. Mutta saiko Mika vaikutteita kirjoihinsa tauluista, jotka peittivät hänen työhuoneensa seiniä, vai valitsiko hän ne vastaamaan mielenmaisemaansa? Muna vai kana?
- Eikku -
sunnuntai 2. marraskuuta 2008
Mikä ihminen on? - kysymys punaisesta sulasta ja tulevaisuudesta
Päivän aikana heille tapahtuu seuraavia asioita:
Suurella valkoisella paperilla ohjaajuus. Edessämme seisoo (istuu silmät kiinni ja otsa rypyssä) Auktoriteetti, jonka eteen heitämme patsaita, vienoja ja kainoja ajatuksiamme siitä millainen on ohjaaja, kuka on ohjaaja. Kuka sinä olet? Seuraa väistämätön seuraava kysymys: ohjaako prokkistamme Jeesus, Shakespeare, Kusipää vai Pertsa Vaan?
Onko pakko määritellä itsemme?
on, sillä:
Kerro mitä olet ohjannut, millainen olet ohjaajana, millainen on tulevaisuutesi ohjaajana, mitä haluat saada irti ohjaajasta nyt?
- Seuraa vääntelehtimistä, vähättelyä ja suurentelua, totuutta, arkoja unelmia ja vahvoja unelmia.
Seuraa poliittinen nousu ja sen tukahdutus, lounas ja kuvottava keskustelu eritteistä juuri ennen jatkoa (onko tosiaan niin että parisuhteen mitta on siinä missä määrin kestää toisen ihmisen eritteitä?)
Jaamme tehtäviä: kuka haluaa tehdä ja mitä? Ajatukset ryntäilevät päässä; mitä haluan irti kurssista, mitä en osaa, mitä osaan, mitä voisin oppia, ei arvolatauksia tehtävien kesken mutta tuo oli kyllä vasta kolmas valinnoissani… Onneksi armon aikaa annettaan viikko, jokin rauha kenties löytyy.
Matkalla bussipysäkille Mir. mainitsee kauniin turhuuden mutta sitä ennen seuraa tuskastuttava lukuhetki Waltarin Myöhästyneestä hääyöstä. Miten tämä mies, joka kirjoitti sielussa saakka kolisevia kirjoja, saattoi kirjoittaa myös tämän ihmissuhdefarssin, joka vain löyhin vedoin kertoo jotain naisvihasta ja laskelmoinnista. ehkä.
Annan muutaman päivän kuluessa anteeksi Waltarille hömpän, mutta suurella varauksella. Kirjoita kaunista turhuuttasi vain, viimeinen sanasi ihmisestä tuskin löytyy kuitenkaan sieltä.
En voi sille kuitenkaan mitään että matkalla kotiin ja viikonlopun aikana (minä luopio kirjoitan perjantaita vasta sunnuntaina) mietin annettua lausetta ”Mikä ihminen on” ja kokeilen vaihtuvia lauseita sen perään.
Mikä ihminen on
sen kirjoittaessa kuin mainostoimiston sanatykki
Mikä ihminen on
kun elämä kiertää manian ja depression sykliä
Mikä ihminen on
kun se etsii itseään tuhansien vuosien verran eikä vieläkään tiedä
Mikä ihminen on
kun…
Onneksi meillä on aikaa kysyä vielä monien kuukausien ajan.
Henr.
Suurella valkoisella paperilla ohjaajuus. Edessämme seisoo (istuu silmät kiinni ja otsa rypyssä) Auktoriteetti, jonka eteen heitämme patsaita, vienoja ja kainoja ajatuksiamme siitä millainen on ohjaaja, kuka on ohjaaja. Kuka sinä olet? Seuraa väistämätön seuraava kysymys: ohjaako prokkistamme Jeesus, Shakespeare, Kusipää vai Pertsa Vaan?
Onko pakko määritellä itsemme?
on, sillä:
Kerro mitä olet ohjannut, millainen olet ohjaajana, millainen on tulevaisuutesi ohjaajana, mitä haluat saada irti ohjaajasta nyt?
- Seuraa vääntelehtimistä, vähättelyä ja suurentelua, totuutta, arkoja unelmia ja vahvoja unelmia.
Seuraa poliittinen nousu ja sen tukahdutus, lounas ja kuvottava keskustelu eritteistä juuri ennen jatkoa (onko tosiaan niin että parisuhteen mitta on siinä missä määrin kestää toisen ihmisen eritteitä?)
Jaamme tehtäviä: kuka haluaa tehdä ja mitä? Ajatukset ryntäilevät päässä; mitä haluan irti kurssista, mitä en osaa, mitä osaan, mitä voisin oppia, ei arvolatauksia tehtävien kesken mutta tuo oli kyllä vasta kolmas valinnoissani… Onneksi armon aikaa annettaan viikko, jokin rauha kenties löytyy.
Matkalla bussipysäkille Mir. mainitsee kauniin turhuuden mutta sitä ennen seuraa tuskastuttava lukuhetki Waltarin Myöhästyneestä hääyöstä. Miten tämä mies, joka kirjoitti sielussa saakka kolisevia kirjoja, saattoi kirjoittaa myös tämän ihmissuhdefarssin, joka vain löyhin vedoin kertoo jotain naisvihasta ja laskelmoinnista. ehkä.
Annan muutaman päivän kuluessa anteeksi Waltarille hömpän, mutta suurella varauksella. Kirjoita kaunista turhuuttasi vain, viimeinen sanasi ihmisestä tuskin löytyy kuitenkaan sieltä.
En voi sille kuitenkaan mitään että matkalla kotiin ja viikonlopun aikana (minä luopio kirjoitan perjantaita vasta sunnuntaina) mietin annettua lausetta ”Mikä ihminen on” ja kokeilen vaihtuvia lauseita sen perään.
Mikä ihminen on
sen kirjoittaessa kuin mainostoimiston sanatykki
Mikä ihminen on
kun elämä kiertää manian ja depression sykliä
Mikä ihminen on
kun se etsii itseään tuhansien vuosien verran eikä vieläkään tiedä
Mikä ihminen on
kun…
Onneksi meillä on aikaa kysyä vielä monien kuukausien ajan.
Henr.
torstai 30. lokakuuta 2008
Kolme aihetta
Mika ja mysteerikoira
Tässä nämä meidänkin ryhmän aiheet:
1: Kirjailijaminä Mikan kautta
2:Mikan maniat ja depressiot hänen luomiensa hahmojen kautta
3:Todellisuuden ja fantasian rajamailla
(Tanja, Pyry, Sari, Taneli ja Roni)
-Roni
keskiviikko 29. lokakuuta 2008
Räkimistä aiheesta
Kotiin lähtiessä bussipysäkillä uhosin, että räin vaan menemään sinne tai tänne blogiin, ilman sensuuria tai suorituspaineita, mutta niin ne vaan rynnii päälle paineet ja mietin mietin ja yritän muistaa mitä hienoja ajatuksia pääni läpi juoksi vielä bussimatkalla, mutta tuntuu etten saa kiinni mistään. Päässä surraa ja hyvä pöhinä kävi koulussakin läpi koko päivän, oli mahtavaa päästä asioihin ja edes tavoitella ytimiä, vaikka kaikki on niin mahdollista, että silmiin ja sieluun sattuu, kun tuntuu vielä mahdottomalta todella tavoittaa ja tarrata konkreettiseen aiheeseen.
Toisaalta haluaisi hetimiten löytää oikean aiheen ja alkaa mennä sitä kohti, valita tietty ote, jolla päästä kiinni valtavaan materiaalimäärään. Toisaalta aamun haaveilu unelmien esityksistä oli ihanaa ja sekavuus tässä vaiheessa on jotenkin vapauttavaa. Tuntuu, että pää on niin täynnä, että se on melkein kuin tyhjä.
Tyhjin tauluin kohti kaikkeutta, aamun maalailusta jakauduttiin joukkoihin pohtimaan tulevan esityksen aihetta.
Ryhmässä, joka valikoitui sattumalta ja muodostui tarkoituksella melko erilaisista persoonista, päästiin mahtavalla tavalla asiaan ja käytiin kuumia keskusteluja maailman tilasta ja taiteilijuudesta, minkä pohtiminen ainakin minut sytytti liekkiin ja sai innostumaan. Ja uskaltaisin väittääm, että innostus oli yhteistä, vaikka sen ytimessä syvä huoli yhteiskunnan tilasta.
Me, eli Eija, Katariina, Toni ja minä listasimme kolme meitä puhuttelevaa aihetta:
Taiteilijuus
Yhteiskunta
Epätoivotalkoot
Omasta näkökulmastani aiheet ovat melko irrallisia suhteessa Mika Waltariin, mutta ne kiinnostavat minua, ja ylipäätään jos puhutaan esityksen tekemisestä toistaiseksi vielä melko löyhästi ja siitä, että minkälaisen esityksen tahtoisi tehdä niin kyllä tärkeää on mielestäni yleisestikin miettiä, että mitä aiheita me haluamme ja kukin meistä haluaa käsitellä. Minua kiinnostaa se, mikä meille on tärkeää ja miksi. Mikä meidät sytyttää ja mikä saa meidät tekemään teatteria, mikä saa meidät ja tulevat katsojat syttymään? Ja edelleen, miten saamme meidän liekkimme yhtymään Mikan liekkiin?
Kysyvissä ja sekavissa tunnelmissa tahdon vain huutaa: Aski palamaan!
Rakkaudella ja intomielellä,
Mirva
Toisaalta haluaisi hetimiten löytää oikean aiheen ja alkaa mennä sitä kohti, valita tietty ote, jolla päästä kiinni valtavaan materiaalimäärään. Toisaalta aamun haaveilu unelmien esityksistä oli ihanaa ja sekavuus tässä vaiheessa on jotenkin vapauttavaa. Tuntuu, että pää on niin täynnä, että se on melkein kuin tyhjä.
Tyhjin tauluin kohti kaikkeutta, aamun maalailusta jakauduttiin joukkoihin pohtimaan tulevan esityksen aihetta.
Ryhmässä, joka valikoitui sattumalta ja muodostui tarkoituksella melko erilaisista persoonista, päästiin mahtavalla tavalla asiaan ja käytiin kuumia keskusteluja maailman tilasta ja taiteilijuudesta, minkä pohtiminen ainakin minut sytytti liekkiin ja sai innostumaan. Ja uskaltaisin väittääm, että innostus oli yhteistä, vaikka sen ytimessä syvä huoli yhteiskunnan tilasta.
Me, eli Eija, Katariina, Toni ja minä listasimme kolme meitä puhuttelevaa aihetta:
Taiteilijuus
Yhteiskunta
Epätoivotalkoot
Omasta näkökulmastani aiheet ovat melko irrallisia suhteessa Mika Waltariin, mutta ne kiinnostavat minua, ja ylipäätään jos puhutaan esityksen tekemisestä toistaiseksi vielä melko löyhästi ja siitä, että minkälaisen esityksen tahtoisi tehdä niin kyllä tärkeää on mielestäni yleisestikin miettiä, että mitä aiheita me haluamme ja kukin meistä haluaa käsitellä. Minua kiinnostaa se, mikä meille on tärkeää ja miksi. Mikä meidät sytyttää ja mikä saa meidät tekemään teatteria, mikä saa meidät ja tulevat katsojat syttymään? Ja edelleen, miten saamme meidän liekkimme yhtymään Mikan liekkiin?
Kysyvissä ja sekavissa tunnelmissa tahdon vain huutaa: Aski palamaan!
Rakkaudella ja intomielellä,
Mirva
tiistai 28. lokakuuta 2008
"Aski auki!"
Tiistai 28.10.08
Yhteinen aloitus; kurssin tavoitteet sekä Reija Hirvikosken kuvaluento
Syysloma on ohi. Raahustamme Mirvan kanssa bussipysäkiltä koululle, ja vertailemme varsin erilaisia lomakokemuksiamme. Toinen on ehtinyt rentoutua ja matkailla, kun toinen taas on uurastanut yöt läpeensä. Molemmat ovat yhtä mieltä siitä, että loma loppui turhan lyhyeen. Koulun sisäpihalla meidät vastaanottaa viemäreiden läpitunkeva löyhkä. Tästä se alkaa.
Kaikki ovat kokoontuneet ruokalaan. Tunnelma on jännittynyt. Tai minä olen. Tanjalla on uudet pokat ja Ronilla tukka. Minua huvittaa. Aivan kuin olisimme palanneet pidemmältäkin lomalta.
Sussa, Reija ja Jyrki ottavat meidät vastaan näyttelijäluokassa. Sussa esittelee kurssia ja jakaa papereita. Lukujärjestys saa oloni jotenkin juhlalliseksi. Kopioidessani sitä muistiooni Sussa pyytää meitä kertomaan itsestämme kirjoittajana sekä odotuksistamme kurssin suhteen. Vastauksemme kuuluvat jotakuinkin näin:
”Joo, oon tosi innoissani tästä kurssista, tuntuu et nyt päästään ihan oikeesti tekeen jotain. Waltaria en kauheesti tunne, jotain oon lukenu, mut kauheesti kiinnostaa! Jotenkin mua jännittää tosi paljon nyt, silleen kivalla tavalla.”
Tuntuu hämmentävältä olla taas yhdessä. Tämän lukuvuoden ensimmäinen kurssi, Draama ja teatteri yhteisössä, oli yhteinen meille ja b-ryhmälle. Toimimme pienryhmissä emmekä nähneet toisiamme paljon. Nyt olisi yhtäkkiä taas tarkoitus olla se tiivis ryhmä, joka intensiivisesti pyrkii kohti yhteistä päämäärää tarkoituksena valmistaa kokonainen esityskäsikirjoitus. Kyllähän se jännittää. Mikä minun paikkani on ryhmässä? Miten päin me oltiin me?
Reija aloittaa kuvaluentonsa. Hän näyttää kuvia eri esityksistä otsikolla ”Esteettinen intohimo vai taiteilijan kuolio”. Käymme läpi esityskuvia kaupunginteattereiden lavoilta Helsingistä Rovaniemelle vuodelta 2006. Roni ja Eikku laskevat kuvia, joissa näkyy olohuonetta kuvaava lavastus. Välillä kuuluu naurunpyrskähdyksiä; joku heittää nasevan kommentin tai nokkelan läpän.
Ruokatunnilla moni tasoittelee kuka mistäkin syystä kuumentuneita tunteitaan. Itse pidin suuni kiinni sellaisen asian kohdalla, josta olin eri mieltä. Mietin, että minulla on joskus tapana vältellä tilanteita joissa voin joutua jonkinlaiseen väittelyyn tai konfliktiin. Ajattelen pääseväni vähemmällä olemalla hiljaa, mutta jälkeenpäin olo ei aina olekaan hyvä.
Minusta on tärkeää pyrkiä olemaan rehellinen niin itselleen kuin ryhmällekin. Me olemme koulussa oppimassa, ja hedelmällisimmät keskustelut syntyvät monesti silloin kun asioista ollaan eri mieltä. Omien mielipiteiden ja ajatusten pihtaaminen saattaa ikävimmillään johtaa kyräilyyn, katkeroitumiseen ja selän takana puhumiseen. On turha sanoa, ettei viitsinyt väittää vastaan tunnilla, kun myöhemmin asiaa kuitenkin tilittää jollekulle.
Puukottakaamme toisiamme reippaasti edestäpäin! Tällä alalla joudumme joka tapauksessa tottumaan siihen jossain vaiheessa. Mikä olisi sen antoisampaa, kuin roiskia tai raaputella tovereitaan oikein olan takaa, lämmöllä ja hyvässä hengessä tietenkin?
Tauon jälkeen Reija näyttää meille kuvia mm. lavastaja Anna Viebrockin ja lavastaja-arkkitehti Jean-Guy Lecatin töistä. Katsomme koosteen Richard Downingin ohjaamasta Water Banquet –esityksestä, joka saa minut hyvälle tuulelle. Iltapäivän myötä tunnelma vapautuu, ja höpisemme keskenämme kaikenlaista mukavaa.
Sanonpa minäkin nyt vielä oikein erikseen, että innoissani olen. Tästä tulee jännittävä ja työntäyteinen talvi. Päivän aikana esiin tullut ”täysillä päin helvettiä” –asenne on mielestäni mainio. Kunhan päin helvettiä mennään tosissaan. Ja niinhän me ollaan tehty. Menty tosissaan.
Sari
Kurssikuvaus ja sisältö
Dramaturgiset prosessit – Teatterityö produktiossa
Jaksolla syvennytään dramaturgilliseen tietämykseen suhteuttamalla analyyttistä dramaturgista työskentelyä toiminnallisen dramaturgian työmuotoihin. Jakso tukee jatkumoa Teatterityö produktiossa –opintojaksolle. Jaksolla valmistellaan tulevan produktiotyön aihetta, teemaa sekä muotokieltä. Jakson aikana valmistellaan materiaalia produktiotyön esityskäsikirjoitukseksi.
Vuonna 2008 Mika Waltarin (1908-1979) syntymästä on kulunut 100 vuotta. Waltari on valittu jaksolle sisällölliseksi keskiöksi juhlavuoden kunniaksi. Jaksolla suunnitellaan aiheen, teeman ja dramaturgisen luennan kautta syntyvä esityskäsikirjoituksen pohja. Waltarin näytelmiä käytetään materiaalina kollaasidramaturgian keinoin sekä tuotetaan itse kirjoitettua materiaalia jo olemassa olevan materiaalin yhteyteen.
Jaksolla syvennytään dramaturgilliseen tietämykseen suhteuttamalla analyyttistä dramaturgista työskentelyä toiminnallisen dramaturgian työmuotoihin. Jakso tukee jatkumoa Teatterityö produktiossa –opintojaksolle. Jaksolla valmistellaan tulevan produktiotyön aihetta, teemaa sekä muotokieltä. Jakson aikana valmistellaan materiaalia produktiotyön esityskäsikirjoitukseksi.
Vuonna 2008 Mika Waltarin (1908-1979) syntymästä on kulunut 100 vuotta. Waltari on valittu jaksolle sisällölliseksi keskiöksi juhlavuoden kunniaksi. Jaksolla suunnitellaan aiheen, teeman ja dramaturgisen luennan kautta syntyvä esityskäsikirjoituksen pohja. Waltarin näytelmiä käytetään materiaalina kollaasidramaturgian keinoin sekä tuotetaan itse kirjoitettua materiaalia jo olemassa olevan materiaalin yhteyteen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
