Tiistai 11.11.08 'Nainen on Valttia'

Aamupäivällä kävimme läpi lyhyesti Suomen elokuva- ja draamahistoriaa. Sen jälkeen siirryimme keskustelemaan Mika Waltarin käsikirjoituksesta ’Nainen on Valttia’. Se on Suomen elokuvahistoriassa huonosti menestynyt, mutta muuten erikoisasemassa. ’Nainen on Valttia’ elokuvan ohjaaja Ansa Ikonen on ensimmäinen nainen joka on ohjannut koko illan elokuvan. Elokuva sai paljon kritiikkiä mm. Waltarin käsikirjoituksesta ja ohjaajan ulkoisesta olemuksesta (hentoudesta yms.)

Siirryimme lukemaan muutaman kohtauksen alkuperäisestä käsikirjoituksesta saadaksemme kuvan siitä miten yksityiskohtaisesti Waltari kirjoitta ohjeita näyttelijöille, kameralle, tunteille, reaktioille yms. Vaikutti siltä, että hän ei ole jättänyt valinnanvaraa kenellekkään. Vähän niin kuin tietokoneen ohjekirja missä yksityiskohtaisesti sanotaan mistä pitää painaa.

Iltapäivällä katsoimme kyseisen elokuvan. Mielipiteitä oli laidasta laitaan (paitsi kukaan ei ehkä sitä ylistänyt). Siitä kyllä huomasi kuinka lapsen kengissä Suomalainen elokuva oli vuonna 1944. Teatterimainen ajattelutapa vallitsi, kuva- ja äänilaatu todella vaihtelevaa ja leikkauksia ei osattu kunnolla huomioida kuvausvaiheessa. Sisällöltään käsikirjoitus oli kevyttä ja pysyi omassa kuplassa. Sillä tarkoitan sitä, että käsikirjoitus ei ottanut kontaktia kauheasti siihen aikalaismaailmaan (Hounin mukaan pikkaisen sivuutti aihetta kevyt musiikki vs vakava musiikki). Se johtui varmaan sodan aikaisesta kysynnästä. Kevyt rakkauskomedia oli hyvää vastapainoa sodalle. Olisi mielenkiintoista lukea alkuperäinen käsikirjoitus kokonaan ja verrata sitä elokuvaan.

Eipä sen ihmeempää…

-Pyry

PS. Viime viikolla Waltari inspiraatiossani suttasin paperille tämmöisen runon.

Peilityynen syksyisen meren heijastuksesta

nousee palavat kumuluspilvivuoret.

Herttoniemen ikkunoista heijastuu

ilta-auringon valo.

Hiljaiset askeleet hiekalla,

heiniä nuuhkivat hauvat

ja kaislikossa seurustelevat sorsat,

kaikuu kaukaisen autohuminan keskellä.

Veden ympäröivän yksinäisen kiven päältä katsottuna,

maailma leijuu ympärillä.

Meri muuttuu taivaaksi,

kun aallot ajelehtivat uniinsa.

Keskellä kaoottisen kaupungin kiireitä

on luonto luonut rauhan,

joka lämmittää syvältä sydämestä,

mutta jättää kehon kylmäksi.

-Pyry Kääriä